torstai 28. tammikuuta 2016

Mihin kuluivat viimeiset kuukaudet

Kuulostaapas runolliselta tuo otsikko, vaikka olin ajatellut olla lähinnä informatiivinen. HEEEEEEEEI! Mitäs jos me tässä nyt kertarysäyksellä tuotais tää blogi ajantasalle siitä, mitä on puuhailtu viimeiset puoli vuotta?

Syksy 2015 oli pitkä.

Aloitetaan siitä, mihin viimeksi jäätiin. Olin lähdössä Georgiaan ELSA:n International Council Meetingiin Batumiin.

Pingviini Frank ei ollut mukana. 

 Ensimmäiseksi nokka kohti Tbilisiä, Georgian pääkaupunkia. Ja siksi on aivan luonnollista, että ensimmäinen pysäkki oli 24tunnin vaihtolento Istanbulissa, koska, no, miksi ei. Sanomattakin selvää, että palaan mielelläni Istanbuliin mistä tahansa syystä. Lisäksi on ihanaa mennä ihan oikeasti moikkamaan kaveria ulkomaille sen sijaan, että aina puhutaan, että sitten sun pitää tulla mun luokse käymään.
Yhdessä 24 tunnin vaihdossa ehtii tehdä kumman paljon. Varsinkin kun minulle tämä oli kaupungissa jo kolmas kerta, voi hyvin keskittyä lähinnä syömään koko ajan. Myös paikallisoppaan, ystäväni Oguzanin matkassa liikkuminen kaupungissa on nopeaa, toisin kuin minun, joka mielellään kävelisi paikkoihin. Mikä veisi toisaalta aikaa pois syömiseltä, eli menköön. 

Niinpä niin ja paljon ehdittiin. Ehdittiin jopa myöhästyä lentokoneesta. Mikä ei ollut minun vikani, vaikkei kukaan sitä usko kuitenkaan. Olen opetellut pysymään zen kohdatessani vastoinkäymisiä. Olosuhteiden pakottamana siis ostamaan uutta lentolippua, jotka onneksi saimme vielä samalle illalle. 

Batumin rannalla. Ja siellä oli ihan oikeasti noin kaunista, eikä vain hyvä kuva. Taisin hokea sitä koko viikon, mutta missään, ei missään ole niin kaunis taivas kuin Georgiassa. Henkeäsalpaava paikka. 

Sanat eivät riitä kuvailemaan tuon viikon ELSA:n tapahtumaa. Eivät vain. Oli aika eufoorista. Ei missään ole niin hauskaa kuin siellä. Ei mikään muu (paitsi ehkä rakastuminen) saa ihmistä juhlimaan kaikkia öitä ja tekemään päivät töitä (oikeasti, koska ilmoittauduin puolivahingossa pääsihteerien työryhmän sihteeriksi, ensin sumeni hetkeksi ja se vain tapahtui), nukkumaan koko puolenatoista viikkona vain muutaman tunnin ja kaiken lisäksi hymyilemään onnesta kuin idiootti koko ajan. 

Oli unohtumaton viikko. Taas sellainen ripari/kesäleiri-tyyppinen kokemus paitsi parempi. Olin koko ajan niin jalat irti maasta, ettei edes kännykästäni löyty kuin muutama hassu kuva, enkä tainnut avata sosiaalista mediaa kuin pari kertaa muutamaksi sekunniksi. Eli ei Georgian matkavinkkejä. Paitsi yksi: kaikki puhuu venäjää. Ihan tosi. Kissatkin. 

Fun fact: Georgia on ainoa paikka, missä olen koskaan tavannut kissoja, jotka ihan oikeasti vastaavat  kiskiskis maanitteluun. Ja joka ikinen kerta! Olen aina miettinyt, mistä se on tullut, kun se saa lähinnä katin katsomaan sinua kuin idioottia. Georgiassa se toimii! 


Asiaan.

Hyvästelyitkujen jälkeen köröttelimme vielä yhden unettoman yön bussissa Batumista lentokentälle Tbilisiin. Matka kesti kymmenen tuntia, koska kun georgialainen sanoo neljä tuntia, se ei tarkoita neljää tuntia. Mutta paluumatkalla sentään sillat olivat kuin olivatkin mitoitettu bussillemme, joten onni oli myötä.

Paitsi, että eihän meillä ollut lentolippuja kotiin. Kuka tiesi, että kun myöhästyy lentokoneesta, lentoyhtiö peruuttaa automaattisesti myös paluulipun? En minä, koska en myöhästy lentokoneista. Ja ei kun taas ostamaan aamuyöstä uutta lentolippua kotiin, jonka saimme vasta seuraavalle aamuyölle. Epätoivoni meinasi nielaista viimeiset ZENini istuessani matkalaukkuni päällä kello neljä aamuyöllä Tbilisin lentokentän nurkassa spämmäämässä kaikille, jotka saattaisivat tuntea jonkun joka saattaisi tuntea jonkun, joka voisi ottaa meidät sohvalleen edes seuraavana päivänä edes muutamaksi tunniksi nukkumaan. Puoli seitsemältä apuun oli värvätty muutama ystävän ystävä, jotka noukkivat hädänalaiset lentokentältä.

Sitten tapahtui se perus Gruusialainen tarina: ajettiin vuorille, syötiin, vieraille juotettiin paikallista konjakkia ja äidin kotiviiniä, pidettiin puheita (tavalla, josta tyhmä eurooppalainen ei heti päässyt jyvälle. Siis yksi pitää todella syvällisen ja kauniin puheen ja sitten jokainen pöydässä istuja toistaa sen omin sanoin esimerkiksi kertoo miksi se on tärkeää ja laseja kilistetään kokoajan mutta joka kilistyksen jälkeen ei ilmeisesti juoda vaan joskus ihan muulloin tai kokoajan ja sitten sitä pöytää mennään ympäri kunnes on kuultu ainakin sata puhetta). Seuraavana päivänä, koska vieraita ei jätetä hetkeksikään yksin, mutta silti pitää päästä töihin, vieraita vahtii ja kuskaa eri autoillaan aika liuta muita ystävän ystävän ystävää, jotka vaihtuvat aina muutaman tunnin välein.

Täytyy myöntää, ettei minusta ole koskaan pidetty noin hyvää huolta.

Vielä yksi matkailuvinkki: jos joskus matkustatte niin, että teidän pitää ottaa vaihtolento Minskin kautta. Älkää.

 Surrealistinen paluu todellisuuden? Ei. Jostain joku sai päähänsä järjestää meidän National Council Meeting heti seuraavana viikonloppuna paluusta. Eli siis pienoismailli tuosta Georgian tapahtumasta, mutta Venäjän tasolla. Eli vielä päälle yksi viikko, jolloin oli älyttömät hauskaa, mutta en nukkunut, koska nyt olin keskityin pitämään tapahtumaa kasassa.


Ja siihen se ilonpito sitten loppuikin.

Tästä osasta en halua niin kauheasti kirjoittaa, koska en halua elää sitä edes päässäni uudelleen.

En puhu vain omasta puolestani, eikä se liity vain siihen, että olin poissa kolmisen viikkoa, tämä semesteri oli ehdottomasti opiskeluaikojeni pahin. En halua synnyttää riitaa pitääkö meillä opiskella enemmän kuin teillä.. Kävi huono tuuri ja ryhmäni sai liian monta liian vaativaa opettajaa samanaikaisesti (jotka eivät ilmeisesti tienneet toistensa olemassaolosta).

Pahinta on se, että jokainen viikko alkaa alusta. Kaikkea et pysty tekemään, mutta vaikka tekisitkin suurimman osan, kukaan ei kiitä. Eikä kiittäisi, vaikka tekisitkin. Joka maanantaista uudet tenttauset, palautukset. Jossain vaiheessa tuntui siltä, kuin räpiköisi vain pitääkseen pään pinnan yläpuolella.

Sitä kesti noin joulukuun puoliväliin. Sen jälkeen koko ryhmä alkoi olemaan jo henkisesti niin turta, etteivät opettajien ilkeät kommentit tai se, saiko vastauksestaan plus- vai miinuspisteitä nostaneet enää edes kulmia.

Totta puhuen, minulla on hyvin yksittäisiä muistoja siitä, mitä olen tehnyt marras-joulukuussa. Ehkä se johtuu siitä, että pyrin muistamaan vain kaiken kivan, olen filtteröinyt muun pois.

Pääsin jouluna kahdeksi päiväksi kotiin! Onnistuin lähtemään kotiin heti kokeen jälkeen joulupäivänä, joten säntäsin Allegroon juomaan kotiin skumpat juuri ennen vuorokauden vaihtumista! Valitettavasti en ehtinyt juuri näkemään tai tekemään Suomessa mitään ennen kuin oli pakko palata taas. Uudenvuoden vietin perinteisesti ystävien seurassa Venäjällä.

Tammikuu taas kokeiden merkeissä. Ja nyt, luojan kiitos, kokeet ovat ohi tältä erää. Haluaisin nääääääääin kovasti lomilla Suomeen, mutta olen passien ja viisumien loukussa täällä maaliskuun loppuun saakka.

Ajatus siitä klaustrofobittaa, jotenkin ostimpas liput Moskovaan, että lähdempäs tästä nyt parin tunnin päästä sinne tuulettumaan!



Kiva olla täällä taas. Mitäs teille kuuluu?
Acta est fabula, nunc plaudite!	
<