keskiviikko 22. lokakuuta 2014

What doesn't enter then my slumbering mind?


Onko tylsää puhua vuodenaikoihin liittyvistä jutuista?
Tekee mieli puhua säästä.

Tosin empäs taida. Olisi noloa huomata kirjoittaneensa vuosia blogia säästä. Että voisivat sitten ainakin jälkipolvet todeta: "Jep. Syksy se oli silloinkin"?

Mutta jos nyt sitten kuitenkin vähän? Yritän parhaani mukaan skipata pekkapoutailun. Ja myös sen, mitä teetä tykkään juoda juuri tänä syksynä. Tai toisaalta kerron kuitenkin. Chili-teetä.


Pietarin syksy. Kansa on vaihtanut villakangastakit toppatakkeihin parin viimepäivän aikana. Ja pipo löytyy joka lähes jokaiselta, ja viikon päästä varmasti viimeiseltäkin. Täällä ei kylmyyden kanssa pelleillä!

Tai mummojen, jotka suuttuvat yllättävänkin henkilökohtaisella tasolla, jos nuori ihminen yritääkin kulkea talvella ilman hattua. Tai jos hiuskuontalon takuttomuus ei täytä heidän laatuvaatimuksiaan. Kuten kerran allekirjoittaneella. Joskus viime talvena kirjaston narikkatäti yritti useampana päivänä peräjälkeen tarjota minulle hiusharjaansa lainaksi. Silloin tajusin, että mummo varmaan pelkää puolestani, ettei minua kohta kukaan huoli vaimoksi. Totesin, että nyt varmaan täytyy vähän skarpata. Eikä suinkaan niiden potentiaalisten kosijoiden, vaan mummon mielenrauhan takia.

Sain seuraavalla kerralla kehuja (vaikka kettuilulta se enemmänkin kuulosti) hienosti kammatusta tukastani.

Ah, babuskat.

Pidän tästä tiedekuntani ikkunasta avautuvasta näkymästä. Pidän siitä myös ilman upeita ruskavärejä. Hauska on taustalla näkyvä moderni rakennus. En muista sen nimeä, mutten myöskään pidä sitä kovin tärkeänä tämän tarinan kannalta.

Kuten kuvastakin huomaa, rakennus ei ole aivan matalimmasta päästä. Vaikka se ei sijaitsekaan aivan Pietarin ydinkeskustassa, sen erottaa kyllä kaukaakin. En tiedä, minkä kokoinen rakennuksesta piti alunperin tulla, mutta aina silloin tällöin kun täällä Venäjällä päästään oikein kunnolla tekemisen meininkiin, niin siinä samassa rytäkässä pykästään vielä muutama ylimääräinenkin kerros! Kukas niitä nyt siinä laskemaan joutaa...

Pietarin kahtaväestö ei kuitenkaan tulkinnut tapahtunutta aivan näin. Heidän historiallisesti arvokas keskustansa on tarkoin varjeltu ja jättiläismäinen talo takavasemmalla ei heidän mielestään tuonut siihen mitään lisää. Onneksi arvovaltainen jokin toimeenpanovaltaa edustava organisaatio ehti väliin ja pakotti purkamaan talosta viisi laitointa kerrosta.

Aina silloin tällöin piirrän mielessäni ne viisi purettua kerrosta tuonne talon päälle.


Niin ne päivät täällä valuvat eteenpäin. Toinen toistaan pimeämpinä, harmaampina ja kylmempinä. Ja samalta tuntuu yliopistolla. Mutta se tunne toistuu joka vuosi, täysin riippumatta elämäntilanteesta ja paikasta. Siksi tiedän, että se on ohimenevää. Eikä kyse ole vain omasta pääkopasta vaan myös ihmiset ympärillä vaikuttavat lamaantuneilta. Täytyy jaksaa muistuttaa itselleen, että syksy se taas siellä yrittää väsyttää. Ja juuri silti väkisinkin hymyillä enemmän.

7 kommenttia:

  1. Aina kun luen blogiasi, laitan hiiren tonne pingviinien (tuolla reunassa) luokse ja kerään pingviinit tuollaiseksi kasaksi, ns. yhteen lämmittelemään. Siinä me sitten luetaan sun blogi pingujen ja hiiren kanssa, sitten kun ollaan valmiita niin päästän pingviinit taas omiin menoihinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana, liikuttavaa! :) Pingviinit ovat lähellä sydäntäntäni. Empä ollut ennen ajatellut niiden lämmittelevän :) Tosiaan! Oletko huomannut että niitä voi myös itse liikutella? Vaikka niin että pikkuiset keskelle!

      Poista
    2. Ihanaa, mulla oli aina se ongelma etten saanut noita pikkusia keskelle ja sitten jouduin suhimaan kauheasti, tää oli nyt tosi mullistavaa!!

      Poista
  2. Oot muuten todella hyvä kirjoittamaan! Siun blogitekstit on aina mielekästä luettavaa, sopivan hauskaa ja keveää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Marianne :)! Lämmittää kovasti, parhaani teen !

      Poista
  3. Oi, puhutaan vaan säästä! Täällä kun se ei ole edes sellaista kiusallista oikeuden aiheiden välttelyä, vaan syksyn synkin päivä ja sen katkaissut ensilumi ovat ihmisille aidosti tärkeitä asioita. Saavat pietarilaiset lähes runollisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Täällä sää onkin niin arvaamaton. Yhdessä korttelinvälissä ehtii sataa, paistaa aurinko ja viimein tuuli kaataa kumoon... Riittää ainakin puhuttavaa! :)

      Poista

Acta est fabula, nunc plaudite!	
<