sunnuntai 20. lokakuuta 2013

pääministereita, kissoja, kevytuntuvaa ja autottomia cityamiksia...


coat. uniqlo / dress. second hand / boots. galary /bag.

Ajatuksia viikonlopunaloituksesta

- Sen yhden jumalan kerran kun päätät aamulla oikaista koipiasi hieman pidempään, etkä saavu yliopistolle ajoissa, missaat herra pääministeri Medvedevin vierailun, etkä pääse hänen kanssaan kuvaan. (Opiskeli ja opetti roomalaista oikeutta mun yliopistolla. Muita kuuluisia oppilaita Putin ja Lenin) Tää oli niin karma.

-  Moskovaan muuttaneet suomijengiläiset saapuivat vierailulle. Voi, miten tunnenkaan, ettei Pietari ole sama ilman heitä.... Moskova on tehnyt heihin lähtemättömän vaikutuksen - kaksi on ymmärtänyt ainakin sen, että ainakaan sinne he eivät halua jäädä. Maailmassa on toisinaan vaikea löytää oma paikkansa, siispä ehkä hyvä alku on keksiä, missä sitä ei ainakaan halua olla.
Ihanaa viikonlopun verran päästä nauttimaan seurasta, jota olin niin kovin ikävöinyt.. :) Mikään ei lataa niin hyvin pattereita, kuin kaivattujen kavereiden seura. 

- Kävin moikkaamassa Sashan sedän asianajotoimistolla Dasha-kissaa. Toimiston lihavaa ihanaa kattia. Kyllä jokaisessa toimistossa kuuluisi olla kissa. Itseasiassa joka paikassa kuuluisi olla kissa.

- Kevytuntuvatakit on oossom. Musta kaikilla pitäis olla tämmönen. Viileällä käy hyvin takista, kylmässä villakangastakin alla ja sisällä neuleen tilalla. Ja toimii muuten aivan sairaan hyvin. Ja on lämmin. Miten oon elänyt ilman tätä?

- Kotiin kävellessäni törmäsin Pietarilaisiin autottomiin cityamiksiin. Auton puute ei näyttänyt haitannevan, pojat päristelivät jalkaisin ja huudattaen musaa isosta kannettavasta kajarista. Luovaa toimintaa. Arvostan.

- Tilasin itselleni asoksen alesta kenkiä koko vuodeksi välttääkseni jokavuotisen virhearvioinnin. Käytän mustia bootseja ja nilkkureita ympäri vuoden, mutta niitä myydään nahkaisina ja hyvinä oikeastaan vain syksyllä. Keväisin, kun on vielä pahimmat loskakelit ja talvi on kuluttanut jo kenkävarastot pois, kaupoissa on myynnissä vain värikkäitä tennareita, flipfloppeja tai valkoista mokkanahkaa. Että ei tämä hulvaton alekenkäostoskoriclickailu tänä aamuna ollut mitään hallitsematonta vaan ihan tarkoin harkittu juttu. Juujuu.

3 kommenttia:

  1. Mäkin klikkailin just kevytuntsikan kotiin, just siihen villakangastakin allapitämistarkoitukseen :) Hyvin näyttää toimivan noin pelkälläänkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein teit! Tää on yksinkertasesti paras. Kaikkeen.. Ainoo vaan täällä venäjällä on se, että nää on vainoharhasen tarkkoja, ettet vaan tule takki päällä kuraattorille, kirjastoon tai muutenkaan luokkaan. Eikä ne aina jaa mun taiteellista näkemystä, onko tää takki :D Mutta takin alla tosi hyvä kun ei edes ole niin paksu, että näyttäis micheliniltä.

      Poista

Acta est fabula, nunc plaudite!	
<