maanantai 21. lokakuuta 2013

Kumpaan suuntaan sinä käännyt ulko-ovelta?

Tiedättekö tunteen, kun samanaikaisesti tuntee elävänsä kahta elämää?

Tunnen, että minulla on tällä hetkellä kaksi eri elämää. Olen niissä erilainen ihminen ja ne sisältävät erilaisia päämääriä, eri ihmisiä ja ne sijoittuvat eri kaupunkeihin tänne Pietariin.

ELÄMÄ I
Toinen elämästäni sijoittuu Pietariin, mutta se rajautuu ulko-ovestani vasemmalle: Marinskiteatterille, Suudelmien siltaan Moikan yli, siitä Työn aukiolle, Neva-jokeen ja Vasilinsaareen. Se on sen elämän kaupunki.

Siihen elämään kuuluvat Pietarin valtionyliopisto, kolleegat luokkahuoneissa, kiinnostavia ajatuksia yhteiskunnasta ja oikeuden roolista siinä, tuomioistuinjärjestelmästä ja lainsäädännöstä. Siihen kuuluu koukeroinen kieli ja aina selkäpiissä hiipivä tunne, etten osaa ilmaista itseäni niin kuin haluaisin tai muutenkin fiilis Onkohan multa mennyt jotain ohi.

Se elämä on hyvin venäläinen. Siinä elämässä olen ulkomaalainen. Enkä vain kielen ja kansalaisuuden tasolla vaan myös iän. Olen muita noin kolme vuotta vanhempi. Minulla on enemmän elämänkokemusta ja näkökulmia, mutta ymmärryksen ja sosiaalisuuden tasolla olen lapsenkengissä. Minulla on kavereita, mutta he ovat enemmänkin kolleegan tasolla. Juttelemme kevyesti helpoista teemoista, kotikaupungeista, opiskelusta ja vapaa-ajoista.

Siinä elämässä olen paljolti muista riippuvainen. En tiedä, missä luokkahuoneet ovat, tai edes ymmärrä niiden numerointia lukujärjestyksessä, tiedä mistä seuraavassa seminaarissa puhutaan, tai mitä dokumentteja minulla pitäisi olla. Sitä elämää painostaa stressi ja pelko siitä, että mitä jos kaikkensa antaminen ei riitäkään tai entä jos jään jostain paitsi.
Toisaalta sillä elämällä on paljon annettavaa. Ja ennen kaikkea mahdollisuuksia. Se elämä vasta alkoi, siitä voi vielä kehkeytyä mitä vaan. Ja se on kutkuttava ajatus.

ELÄMÄ II Ja sitten se Toinen elämäni. Sen määrittäminen onkin hieman hankalampaa. Se kulkee etuovestamme oikealle, kohti Nevsky Prospektia. Nappaa matkalla mukaansa Kanal Griboedovan asunnon, Dumskayan rokkibaarit ja kulkee läpi hauskojen kahviloiden, metroon ja punaisella linjalla Akademicheskayalle, Polytekniselle yliopistolle.

Siihen elämään kuuluvat kaikki läheiset kaverit. Asuntolan latinot, kaverit ekalta puolelta vuodelta, miljoonat smalltalk-tuttavuudet koulusta, keskustelu, jonka huikkaat jotakuinkin tuhat kertaa päivässä, viiden metrin välein "Privet! Mitä kuuluu? Mulleki hyvää. Mites opiskelu? Aijaa, niin mullakin, vaikeeta. No joo mut kiva nähdä! Törmäillään taas moi!", muut Pietarin suomalaiset, coutch surfing-tapahtumat ja tietysti ne kaikkein läheisimmät ystävät.

Siihen elämään kuuluu istuminen kylässä tai kahvilassa, kuka kahvilla, kuka kaljalla,.. Jauhaminen opiskeluista, yliopistosta, juoruaminen muiden naimisiinmenoista, syvälliset keskustelut elämästä. Toisena osana käyminen kiinnostavissa paikoissa, etsien uusia kahviloita ja ruokapaikkoja, museoita ja leffoja. Toisaalta päämäärätön vaeltelu.

Siihen elämään liittyy myös Venäjän ymmärtäminen kokonaisuutena, suhteessa Suomeen, ja muihin maihin. Maan tapojen ja yhteiskunnallisten ongelmien tarkkailu. Tässä elämässä olen osa yhteisöä, joka on ihmistyypeiltään, kansalaisuuksiltaan ja elämänkokemuksiltaan monipuolinen ikään katsomatta.

Sitä elämää leimaa vapaus. Ja huolettomuus. Kuin sen mottona olisi, ollaan tässä ja nyt, koska huomisesta ei tiedä. (kuka päättää muuttaa pois kotiin, uuteen asuntoon, tulee siirretyksi Moskovaan, tai aloittaa vaativan työn tai muista syistä lakkauttaa ylim. vapaa-aikansa)

Siinä elämässä tuntee kuitenkin olevansa aina jollekin velkaa. Velkaa aikaansa kaverille, jolle ei ole soittanut pitkään aikaan tai jonka viestiin ei ole elämältä1 vastannut, itse elämälle1, koska elämän2 tuoma vapaus ei sinänsä ole prioriteetti tai tuleville lupauksille joita tietää tekevänsä muille ja itselleen vastaisuudessa. Joo tänne täytyy tulla uudestaan, meidän täytyy nähdä, sun täytyy tulla meille joskus käymään…



Elämieni suhde toisiinsa on hauska. Uppoudun yhteen, enkä edes muista toista. Kelluin viimeiset kaksi viikkoa täysin uppoutuneena elämään1.
Saatoin mietiskellä velkojani elämässä2, mutta ne eivät tuntuneet lainkaan ajankohtaisilta. Aivan kuin olisin miettinyt Suomea, jonne tällä hetkellä viisumittomana en edes pystyisi matkustamaan.

Tänä viikonloppuna palasin menneeseen ja hukuin taas päiviksi elämään2, kaivattujen ihmisten seuraan kääntyen jatkuvasti ulko-ovestani oikealle. Koko yliopisto ja sen tuomat asiat olivat niin kaukaisia, että aivan kuin ne olisivat eri maassa.

Nyt on kuitenkin aika pakata taas laukut ja palata takaisin toiseen kaupunkiin. Ja kääntyä ulko-ovesta aina vasemmalle.

6 kommenttia:

  1. <3 <3 ihana teksti, iski jotenkin nyt, ehkä elän itekin kaksoiselämää. kirjotat muutenki silleen, että sitä on tosi miellyttävä lukee ja tule hyvä mieli. koko blogis on <3 <3 <3

    VastaaPoista
  2. Tosi ihana teksti, jotenkin tosi aito ja persoonalinen!! :-) oon muuten miettiny että onko siellä venäjällä oikiksessa opiskelu kauhean kallista? ja onks siel lukukausimaksut vai miten se järjestelmä toimii? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :))
      Opiskelen Pietarissa Venäjän valtion apurahoilla, eli eip maksa mittään :) Mutta jos joillekin harvinaisille taidelinjoille haluaa niin todennäkösesti omalla laskulla.. Veikkaisin, että hinnat olis parhaissa paikoissa noin puolet siitä, mitä esim englannissa. Mutta en tosiaan tiedä...
      Mutta apurahoilla kannattaa hakea! Cimo-viraston kautta hain.
      Lisätietoa http://www.cimo.fi/ohjelmat/apurahat/apurahat_korkeakouluopintoihin_ulkomaille/venajan_valtion_apurahat

      Poista
  3. huh huh miten hyvä postaus! vautsi veti ihan sanattomaks, tai oikeestaan herätti päässä ajatustulvan. tuun sitte pukemaan myöhemmin nämä ajatukset sanoiksi, jos hetki on hyvä. :) -s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jei kiitos :) ja tuu purkamaan! voin jatkaa ketjua sitten :D

      Poista

Acta est fabula, nunc plaudite!	
<