torstai 5. syyskuuta 2013

Mittarissa vuosi!


Hyvää Pietariin muuttamiseni vuosipäivää tänään 5. syyskuuta!


Siitä on nyt vuosi kun me suomalaiset köröteltiin tänne Pohjolan Venetsiaan etukäteen tilatulla minibussillamme.
Pakkasin tavaroita kahtena viimeisenä päivänä ja viimeisenä yönä nukkunut lainkaan. En siksi, ettenkö olisi saanut nukutuksi, olin jo illalla rättiväsynyt, mutten ehtinyt nukkumaan pakkaamiselta ja muilta asioilta. Tuntia ennen lähtöä huomasin, että kännykkäni oli mennyt rikki niin, ettei se suostunut latautumaan. Käytyäni läpi kaikki huushollin 117 laturia, löysin yhden joka oli juuri oikealla tavalla vääntynyt rikki. Vältin kriisin, kunnes autossa matkalla bussille uuden Lumi-laukkuni (ainoa matkalle mukaan otetun käsilaukun) vetoketju repesi. Luota sitten siinä suomalaiseen design-tuotteeseen juuri kun sitä eniten tarvitsisit.

Meillä oli lähtö puoli kuusi aamulla. Tutustuin muihin matkalle lähtijöihin vasta bussissa. Olimme laukkuinemme perillä vasta illalla puoli viideltä informaatiokulun katkeamisen seurauksena (yksi tyttö pitikin hakea Kouvolasta, eikä Kotkasta) Saavuimme jännittyneinä, tiedostamattamme väsyneinä ja hyvin nälkäisinä perille.

Heti ensimmäisenä päästyämme sisälle taloon komandantti tuli ilmoittamaan meille, ettemme pääsisi yöksi asuntolaan, koska olimme tulleet liian myöhään. Mieleni teki mieli kiljua. Meillä oli ollut kyllin vaikeuksia saada tavarat bussilta sisälle aulaan noin sadan metrin matka.
Mutta siinä oli vain Venäjämatkailun opetus numero yksi: yhden keski-ikäisen ihmisten kiukuttelusta ei aina tarvitse välittää.

Pääsimme valitsemaan huoneitamme. Olimme sopineet vain heittämään kamamme sinne ja lähtevämme syömään. Ensimmäisellä tiirauksella emme ehtineet nähdä juuri muutamaa minuuttia enempää tulevia elintilojamme.
Ja juuri tuossa muutamassa minuutissa minulle valkeni, kuinka täynnä pölyä, likaa ja saastaa huone oli täynnä. Edellinen asukas ei ollut vaivautunut heittämään edes roskiaan pois, eikä kukaan muukaan huonekaveri ollut hänen osaansa tehnyt.


Lähdin syömään pahalla mielellä. Tulo ja energiataso eivät olleet millään vastanneet odotuksia. Olo oli orpo, mutta sillä lailla taisteluvimmaisen orpo. Taisin hölöttää koko päivän taukoamatta, ettei sisäinen epävarmuus olisi paistanut ulospäin.

Päätimme mennä nukkumaan aikaisin. Heti huoneeseen päästyämme pistimme hillittömät siivousbailut käyntiin (en itseasiassa enää muista teinkö sitä yksin vai oliko joku muukin siinä. Sellaista taisteluraivoa kai se oli). Jo muutamassa tunnissa edellisen asukkaan liejuista kuoriutui asuttavan oloinen kolo. Purin heti kaikki tavarani (siis pöytälamppujen kasaamisia myöten) ja rauhotuin.

Tuntui hyvältä aloittaa uuden maan valloitus kun oli luonut itselleen sänkyynsä turvapaikan. Omat lakanat ja ympärille omat tärkeät tavarat.

2 kommenttia:

  1. Vuosi! Huikeeta! Muistelin, että lähdit sinne "paljon" aikaisemmin jo.. Joskus heinä-elokuussa... Mutta niin se aika menee :D

    Miten se OIKEA yliopisto on lähtenyt käyntiin? :)

    -S. Mietein tossa yks päivä, että pitäisköhän mun vihdoinki tehdä joku käyttäjä esim bloggeriin.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehee :D tuntuu se aika villiltä,.. Toisaalta vastahan tänne tultiin, mutta mitä kaikkea on ehdittykin tehdä!

      Oikea ylipisto lähti käyntiin aika työläästi :D ... Vie ehkä vähän aikaa ennenku palikat löytää paikoilleen ja hommaan tulee joku rutiini.

      Hehehee :D Tai sit ota sellanen eläkeläinen-asenne, että No miks nyt enää, kun on näin kauan pärjätty ilmanki ;)

      Poista

Acta est fabula, nunc plaudite!	
<