tiistai 27. elokuuta 2013

Matkalla Kazakstan 2

Eihän matka ollut kuin kuukausi sitten - siis erinomainen aika postata !

Tätä postausta on kovasti viivyttänyt seikka, masennus, siitä että hukkasin yli puolet matkan kuvista. Muistikortin lukija irtosi ennen aikojaan ja tuhosi kortin sisällön. Ei siinä nyt kaikki mennyt, noin puolet vain, mutta ymmärtänette tuskani kadonneista kuvista, jotka nyt tuntuvat olevan "niitä parhaita".

Sellaista sattuu, eikä maailma siihen kaadu. Tärkeämpää on kantaa niitä muistoja pään sisällä.


Näin pitkässä ajassa kerkiää aina kehittämään ns vakiovastauksia. (kuten Mites sun ylppärit meni? No mitäs oot tehny lomalla? Missä sä niinku opiskelet?) "Niin ja mites meni muuten toi Kazakstanin matka? Oliko kivaa?"
Oli kivaa ja hyvin meni :) Kaupungista aloitan yleensä kertomalla, että se on pohjoisessa, aivan Venäjän rajan vieressä. Kaupungissa asuu noin 300 000 ihmistä ja lähin suuri kaupunki on Venäjän puolella oleva Chelyabinsk (3 milj). Kaupunkien välinen etäisyys vastaa jotakuinkin Helsinki-Tampere-väliä.

Käytännöllisemmällä tasolla aloitan kertomaan, että Kostanay on aika samanlainen kuin Venäjä. Määrittely ei kuitenkaan pitkälle kanna, koska oletan ettei kovinkaan moni tiedä, millaista Venäjällä on. Tarkoitan sitä, että siellä on aivan samat neuvosto-kerrostalot ja lähes tismalleen samat tuotteet ruokakaupassa kuin meillä Pietarissakin. Teetä juodaan ja kesällä syödään kylmää borshia. Kaupungissa joka iikka puhuu Venäjää (joka on toinen virallinen kieli kazakin lisäksi).


Eli Madventures-eksotiikan voi unohtaa än yy tee nyt.


Toisaalta, musta oli älyttömän mielenkiintoista nähdä miten Kostanay ei ollut niin kuin Venäjä.
Ihmisten mentaliteetti oli jotenkin aivan erilainen.

Kostanayssa ihmiset ovat tarkkoja ulkonäöstään, siis vielä tarkempia kuin venäläiset (myös tyyli oli parempi kuin Venäjällä). Suomessa ei olla niinkään kiinnostuneita siitä, ovatko toisten ihmisten kengät puhtaat, varpaankynnet kauniisti lakattu, vaatteet kokoajan moitteettomasti silitettyinä ja tukka kammattu joka kerta kun saavutaan rakennukseen sisälle. Alhaisesta palkka ja elintasosta huolimatta ihmiset kaduilla olivat todella huolellisesti pukeutuneita. Vasta Venäjälle lähdettyäni olen itsekin alkanut olemaan näissä asioissa tarkempi. (Etenkin sen jälkeen kun kadulla kolmannen kerran tuli mummo ystävällisesti ilmoittamaan, että sukkahousuissani on silmäpako - joka kiitin ja vakuutin heti menemään kauppaan ostamaan uudet...arvatkaa meninkö)

Kostanayssa puuhökkelit seisoivat suorassa ja ne oli uudelleenmaalattu toisen maailmansodan jälkeen useammin kuin kerran. Pihat (niin kuin puuaidoista sisälle näki) kasvimaineen olivat järjestyksessä. Venäjällä hökkelöt (niitä näkee jo Allegron ikkunasta kosolti) ovat kaikki kuka mihinkin suuntaan vinossa ja aittarakennukset joko romahtamaisillaan tai romahtamisen jäljiltä jätetty niille sijoilleen. Pihamaat ovat täynnä roinaa, ruostuneita autoja, renkaita, lasia ja kaikkea muuta hyödyllistä, joka otetaan varmasti lähivuosina hyötykäyttöön.

Kostanayssa on siistiä. Oikein kuljeskelin siellä etsien roskia keskusta-alueelta... Ihmisiä näytti kiinnostavan, miltä heidän julkisetkin tilansa näyttävät.

Kostanayssa on PALJON lapsia. Herranen aika, että tuntuihin tuo Suomen 1,7 vähäiseltä. Joka ikisen kaupan edessä oli pakko olla vähintään pomppulinna. Joka puistosta ja pää-kävelykadulta löytyi jonkin sortin huvipuisto tai vuokrattavia kävelyvauhtia kulkevia sähköautoja.

Pohjois-Kazakstanissa on litteää.  Näin ensimmäistä kertaa elämässäni horisonttiin saakka peltoa ja peltoaroa. Suomessa häiritsevät metsät, Lapissa kukkulat ja Norjan vuoristot. Oli aika siistiä.



Niin että, mitäs me siellä oikein tehtiin?

Asuttiin Sashan vanhempien luona, joka oli sellainen euroremontoitu yksiö lähiössä. (ei noin pienessä kaupungissa oikein keskustaa olekaan..) Suurimman osan päivistä vanhemmat yöpyivät mummolassa, jolloin meille jäi kahdestaan koko kämppä. Siellä sitten hikoiltiin, koska Kazakstan on parhaimmillaan niitä paikkoja, joissa on talvella -50 ja kesällä +50 astetta celsiusta. Nyt ei onneksi ihan näin paha.

Päivisin hengailimme Sashan kavereiden kanssa, jotka olivat aivan mahtavia tyyppejä. Osaksi se on varmasti pienen kaupungin juttu, osaksi se että Sashan kaltaiset mahtavat tyypit vetävät puoleensa kaltaisiaan... Tapaamani ihmiset olivat todella tuttavallisia ja avoimia. Olin liikuttunut kun jokainen tapaamani henkilö tuli lähtöpäivänä käymään tai soitti sanoakseen moikat (ja antoivat jonkin pienen matkamuiston). Ensi kerraksi mulle on nyt sinne luvattu kaikki mitä jäi tällä kertaa tekemättä kuten vesipuistot ja hevosratsastukset, paintball, metsäreissut ja jurtta.

Ja saivatpa kaverit suostuteltua mut maailmanpyöräänkin. En siis pode mitään erityistä korkean paikan kammoa, mutta sen kapineen nähnyäni olin kyllä vähän sitä mieltä, että voi kuule henkikultaani en tohon reissuun vaihda.... Muuuuutta kun kaikki halusivat ylpeydellä näyttää kaikki kaupungin nurkat ja missä itse asuivat kukin, etten kehdannut hirveän ponnekkaasti taistella vastaan.. :)

Toinen puoli ajasta meni perhettä ja sukua tavatessa. Muutamaan otteeseen kyläitiin Sashan burjaattimummolla ja yritettiin parhaamme mukaan välttyä syömästä jättiateroita...Vaikka kaikki itse tehdyt voit, smetanat, rahkat, pelmenit ja itse kasvatetut vihannekset olivatkin aivan sairaan hyviä. Onnekseni ehdin myös mukaan korealaisille synttäreille juhlimaan tätiä, jossa jokainen piti maljaa nostettaessa päivänsankarille pienen puheen iän merkityksestä (Venäjälläkin yleinen tapa).

Kuvat jäivät puuttumaan retkipäivästä sashlik-grillailuineen leirintäalueella, pyöräretkestä ja kauniista vanhoista puutaloista. Ja tietenkin kaikki ne "yleiskuvat" kaupungista ja itse maailmapyörästä.


Takaisin päin tulin yksin lentäen Chelyabinskista. Sasha saattoi minut lentokentälle yli 6 tunnin bussimatkan, joka oli aika hurja. Satoi aivan saavista kaataen. Niin, että jopa venäläiset kuskit katsoivat paremmaksi ajaa pimeällä hätävilkut päällä hiljaa (!!) Mutta tää ei onneks haitannu meidän kuskia, joka ohitteli näitä autoja tuhatta ja sataa vastaantulijoiden kaistalla... Rajanylityksien sun muiden jälkeen selvittiin hengissä lentokentälle ja lentäen.

Ensi kesänä on pakko tehdä töitä :( vaikka matkustelu olisikin niin paljon kivempaa. Jos aikaa jää, olisi kiva käydä tuolla pyörähtämässä, mutta erityisesti lähteä tutkailemaan, miltä näyttää Baikal-järvi ja burjatian buddhalaiset temppelit.

10 kommenttia:

  1. Ihana postaus! :-) Kuullostaa jotenkin niin suloiselta paikalta! Ois itse mukava päästä kans matkustamaan paikkoihin, joihin ei oikeestaan kukaan matkusta, tai sellaisiin jotka ei tulisi ihan ensimmäisenä mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) Voi, maailma on sellasia paikkoja täynnä! Sanottakoon, ettei se nyt niiiiin mielenkiintoista ole, taisiis kyllä ne seikkailut saa luotua itsekin vaikka teneriffalla :D

      Poista
  2. Vaikuttaa ihanalta ja tosi mielenkiintoiselta paikalta! Varmaan upea nähdä tuollaisia vähän erilaisia (siis erilaisia meidän suomalaisten mielestä..) paikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista ainakin se, miten oma maailmankuva muuttuu :) Varsinkin se, miten hemmetin kauas pitäisi lähteä, ettei kaikki kuuntelis Eminemiä ja 50centtiä :D

      Poista
  3. Voi, mahtava postaus! Muutenkin kivaa seurata tätä blogia kun Venäjä ei ole juurikaan tuttu maa muuta kuin politiikkansa ansiosta, ja huippua kun teit tämmöisen pienen tietopläjäyksen Kazakstanistakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee kivaa jos kiinnostaa! :D Lupaan yrittää taas jatkossa tehdä vähän enemmän Venäjään liittyviä juttuja (eikä vaan mun pieneen elämääni) :)

      Poista
  4. Tosi kiva postaus :) sulla on kiehtova blogi

    VastaaPoista
  5. Voi kyllä, tää oli mahtava!

    VastaaPoista

Acta est fabula, nunc plaudite!	
<