perjantai 14. kesäkuuta 2013

Byrokratiaviidakon keisari


Odottaisin kyllä noilla Allegron hinnoilla junaan vähintään shampanjaa ja jalkahoitoa. Herranjestas: yli sata euroa kolmesta ja puolesta tunnista!

En ehtinyt ostaa lippua tarjousjunaan 43e, joita ovat kaikki aamujunat (ne myydään aina pari päivää ennen täyteen), koska olen pyörinyt viime päivät kuin hullu hoidellessani, ah niitä parhaita, paperiasioita. Olin jo melkein hermoromahduksen partaalla (ja saatoin pienen sellaisen tuossa saadakin)..

Tarkoitus oli lähteä Suomeen jo tänään, perjantai aamuna, mutta onneksi en ollut ostanut lippua, koska hilkulla oli etten olisi saanut papereita (eli viisumia) ulos koulusta täksikään päiväksi.
 Onneksi tässä yliopistossa on ymmärtäväisiä ihmisiä, jotka katsovat sormien läpi osaltani aina vähän kaikenlaista.

Koulun osalta olisin ehkä saanutkin asiat kasaan ajoissa, mutta kun ovat nuo yliopistoonsiirtymispaperikasatkin vielä vaiheessa. Niitä täytyy Suomessa vielä hoidella ja kipin kapin palata tänne jatkamaan. Ja lisää A4:sia Kazakstanin viisumia hakiessa. Ja kaikenlaista muutakin odottamatonta.



Mutta ei jaksa keskittyä vain niihin ikäviin/tylsiin juttuihin.

Eli

Mulla ei vieläkään ole HIV:ta! Se on tässä kuluneen vuoden aikana testautettu multa jo neljä kertaa, mutta se on yhtä kiva kuulla joka kerta :)

Ja huomenna HELSINKIIN viikoksi!! Isän viiskymppiset ja oi, ihana kesähelsinki, jeee.

5 kommenttia:

  1. Miksi alunperin päädyit opiskelemaan Pietariin? :) Onko päätös kaduttanut? Onko ikävä Suomeen? Miltä tuntui lähteä ja jättää tavallaan koko elämä taakseen? Pelottiko yhtään ajatella niitä asioita, mitä mahdollisesti missaa suomalaisesta opiskelijaelämästä?

    Oon itsekin harkitsemassa ulkomailla opiskelua ja oot kyllä yks mun idoli oikeen, kun noin rohkeesti vaan lähdit. Ps. ollaan samasta koulustakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pietariin lähtö oli alunperin mun suunnitelma B, eli halusin oikeesti vaan keksii ittelleni jotain tekemistä noin puoleks vuodeks (koska en todellakaan halunnut istua siwan kassalla yhtäkään välivuotta :)) Ei mun ollu oikeesti edes tarkotus päätyä tänne, mutta sanotaan, että tää on ollut mun elämän paras "vahinko" :D En ole katunut sekuntiakaan, jo parin päivän jälkeen tiesin, etten enää palaa Suomeen, ainakaan kovin pian.

      Oikeasti kysymys tosta suomalaisen opiskelijaelämän väliin jäämisestä vaivas mua tosi pitkään. Olin aina jotenkin nähnyt itseni kaivarissa haalarit päällä vappusin ja viettämässä helsinkiläistä opiskelijaelämää. Mutta sitten olen ajatellut, miten paljon jo yksi vuosi on täällä mulle antanut, miten paljon lähteminen opettaa, etten vaihtais sitä enää. Luulen, että loppujen lopuksi sellaisista rohkeista vedoista, kuin ulkomaille muutto, jää itselle loppujen lopuksi paljon enemmän käteen ! :)

      Mun mielestä, jos ulkomailla opiskelu kiinnostaa/mietityttää yhtään, silloin kannattaa lähteä!! :) Hyvä puoli on se, että takasin pääsee aina. Kerran se vaan kirpasee !

      hehee ja terveisiä koululle! :) (en tiedä kenelle, vaikka betoniseinille)

      Poista
    2. Juuuri noita kysymyksiä mietinkin, vappu haalarit päällä kaivarissa jne... :c Mutta eiköhän noissa sun sanoissa ole perää, kiitos rohkaisusta :)

      Vien syksyllä sitte terkut betoniseinille vaikkapa! ;D

      Poista
  2. :DDD malja HIV'n puuttumiselle! ja kesälle! ja kesähelsingille! myöskin sun blogille! !!

    -s

    VastaaPoista

Acta est fabula, nunc plaudite!	
<