perjantai 7. joulukuuta 2012

Mitä itsenäisyys teille merkitsee?

Itse aloitin jo aikaisin aamulla finlandian popittamisen (ai että on muutes kiva viisu)

Suomessa itsenäisyyspäivään liittyy väistämättä itsenäisyyden, sotaveteraanien ja talvisodan hengen jeesustelua ja samaan aikaan marinaa siitä, miten poliitikot ovat kauniin maamme menneet myymään EUlle. Ihmiset riehuva myrskytuulen lailla internetissä näistä aiheista sekoittaen keskenään suomen sodan, talvisodan ja jatkosodan.

Täältä rajan toisen puolen koko homma tuntuu jotenkin niin suloiselta. Ahh… me suomalaiset :)

Musta on ihan mahtavaa ollut tänään kun aloin jo aamulla kertomaan jokaiselle tutulle vastaantulijalle "Ainiin, ja hyvää Suomen itsenäisyyspäivää!"

Ja reaktio oli aina "Onneksi olkoon!"

Wau. Milloinkohan olisimme Suomessa onnitelleet toisiamme itsenäisyytemme johdosta? Aamulla vielä onnittelu tuntui jotenkin omituiselta. Vain linnanjuhlissa ja koulun itsenäisyyspäiväpuheissa on tapana kysyä No mitä se itsenäisyys meille nyt sitten merkitsee?

Tänään olen vasta kunnolla tajunnut, miksi se oikeastaan merkitsee mitään.
Täällä on niin paljon ystäviä maista, jotka saivat itsenäisyytensä 20 vuotta sitten, jotkut vasta muutama vuosi sitten eikä osa ole sitä saanut vieläkään.


Tarjoilujamme "Suomi-illasta" muutaman kuukauden takaa. Oi, se oli niitä aikoja kun uuni vielä toimi.


Täällä kulttuurimyllerryksessä olen ehtinyt pohtia Suomea ja suomalaisia hyvinkin paljon. Ja heh. Ehkä tässä sellainen suomalaistyylinen viharakkaus-suhde kotimaata kohtaan onkin syntynyt. Vertailukohtia on niin monta.

Miten täällä kaikki ovat niin vilpittömästi rakastuneita omiin maihinsa ja kulttuureihinsa. Roudasivat kotoaan liput, kansallispuvut, hilavitkuttimet ja ovat aina kilpaa laulamassa ja tanssimassa.

Kun lähdin tänne, näin koko Suomen jotenkin eri tavoin kuin nyt. Nyt näen Suomesta paljon asioita, joista kovin nauti, ja joita ehkä jopa vihaan. Samaan aikaan olen alkanut rakastamaan juuri niitä asioita. Sitten kuitenkin haluan olla juuri se tyyppi, joka ensimmäisenä nostaa suomenlipun salkoon ja opettaa ulkomaalaisille vesivehmaan jenkkaa.

Toistaiseksi olen tyytynyt vain naureskelemaan pienelle (kiinalaisen kylän kokoiselle), tylsälle maallemme, missä ruokaan ei ole mitään erityistä ja skandaali revittiin eduskuntaan ostetuista torkkupeitoista :))) 

Ehkä tätä se kasvaminen on. 19 vuotta siellä vietin ja vasta nyt tuntuu, että olen oppinut kotimaatani havainnoimaan.


Miten voikin olla niin, että piti lähteä pois, ymmärtääkseen paremmin mistä tulee.


Tätä ajatustyötä jatkaen,

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!!

Happy Finnish Independence Day everyone!!!

10 kommenttia:

  1. Oh I´m so jealous! I want to have an Mumin christmas Calendar as well!!

    Love
    Lena Sophie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihi :) Maybe you could order one from finland? :)

      Poista
  2. Minun mielestä on todella outoa että niin moni nuori ei juhli itsenäisyyspäivää. En tarkoita että pitää
    "kunnulla juhlia" mutta edes välittää että on olemassa tätä päivää. Jos en olisi esimerkiksi eilen tekstaillut ystävilleni "hyvää itsenäisyyspäivää!", niin ei ne olisi reagoinneet muuten. Ja kun olen koulussa keskustellut asiasta niin ei ne kovin välitä asiasta. Sori mun suomenkieli ei oo niin hyvä. Toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ihan mahtavaahan sun suomenkieli on!!! :) Kaikk ymmärretty! Elämä on lyhyt, aina pitää juhlia kun on siihen mahdollisuus ;)

      Poista
  3. vedethän tässä tulee silmiin ku sulla on niin mahtavan hauskoja juttuja aina:-DDDd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :----DD !! ihanaa, että joku arvostaa!! :)

      Poista
  4. NIIIN samaa mieltä. oon tekemisis ulkomaalaisten kanssa duunissa, niin jotenkin tajunta vähän laajentunu! B-) suomen kansalaisuus saa mut tuntemaan itteni välillä vähän lellipennuksi noin niinku muuhun maailmaan verrattuna. maanmiehet valittaa ku valtiolta saa liian vähän ilmasta rahaa(!) ja torkkupeittojen lisäks KANSA RAIVOSTUU siitä ku d-vitamiineissamme ei ehkä olekaan tarpeeksi d-vitamiinia (mut sit olikin..kai? en jaksanu seurata tätä julkista keskustelua sit enää.......). ja talvi yllätti autoilijat!! voi suomi. :') olin baarissa ihan aidosti tosi onnellinen itsenäisyyspäivän johdosta kun keskiyö vaihtui! samaan tapaan ku synttäreinä on onnellinen et synttärisankari - minä itse tai joku kaveri, ihan miten vaan - on olemassa. pus pus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahhah, joo maanmiehet on ihan mahtavia. Itsekin aina ihastelen näitä juttuja, esim kun lapsilisää oltiin alentamassa "Siis mitä eiks noi pellet tajuu, miten KALLIIKS joku lapsi tulee??? Senhä elättäminen maksaa!!!" (ja just siks SUN kuuluu se elättää eikä valtion, terveisin mene töihin) :)

      Poista
  5. Mä oon ihan samoilla linjoilla. Nuorempana hoitelin (=syötin ja näin) sotainvalideja Kaunialan sotavammasairaalassa ja jotenkin se arvostus niitä höperöpapparaisia kohtaan vaan kasvoi siellä. Nyt ostan kaikenmaailman mottimerkkejä niiden vanhojen sotilaiden hyväksi. :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. awww vähän ihanaa tuo "hoitelu" :)))))!!! Varmaan aikamoinen kasa löytyy jo heijjastimia sun muuta mitä niiden hyväksi myydään hihi :)

      Poista

Acta est fabula, nunc plaudite!	
<