keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Uusia tuulia


Syyskuun ensimmäisellä viikolla kääntyy elämässäni uusi lehti. Nimittäin pakkaan shampanjanvärisen matkalaukkuni ja suuntaan katseeni kohti itää. Kutsun tätä elämänmuutosta nimellä Operaatio Pietari.

Pelottavaa. En ole eläissäni asunut yksin, nyt meinaan muuttaa maahan, jonka kieltä en osaa kuin chut-chut (vähän) eikä koko kaupungista löydy yhtäkään ihmistä, joka tietäisi koko nimeni. Kammottavaa ottaa niin suuria askeleita aikuistumisen tiellä ja koko rytäskään henkistä varautumisaikaa vain puolitoista kuukautta….. Sitten ollaankin jo junassa.

No, yksin asuminen on toki aika romanttinen ilmaus tuolle venäläiselle opiskelijaelämälle. Muutan opiskelija-asuntolaan, todennäköisesti 2-3 hengen kommuuniin. Ihan hyvä, niin saa vieraassa maassa helpommin kavereita.

Perus minä, muuttaminen venäjälle ei oo ihan yksinkertaista (on kaikki opiskeluviisumit, kelahakemukset, asukkaaksikirjautumisia, vakuutushankintoja, hiv-testejä, terveystarkastuksia tms), mutta sen sijaan, että ajatustakaan olisin suonut niille, olen viettänyt yöni murehtimalla Monetko kengät voin ottaa mukaan, Montako takkia, Mitkä kaikki laukut….. Vaikeita vaikeita päätöksiä. Matkalaukkuja kun on vain yksi.

Saa nähdä, miten tälle blogille käy.

En tietenkään missään vaiheessa aio tätä lopettaa, pois se minusta. Mutta missä määrin tämä muoti/tyylipainotteisuus muuttuu….? Onhan siellä toki vaatekaupat, topshopit bershkat kaikki, mutta minkä verran viitsii ostella, on toinen juttu. Otan jalustan mukaan, mutta epäilen että kehtaan siellä mennä kadulle itsestäni räpsimään. Ainakaan aluksi. :) Täytyy ehkä odottaa sen verran, että löydän sieltä ystävän kameranjatkeeksi! Sitä ennen täytyy kuvailla jotain muuta elämää.

Mutta ehkä Suomalainen Tyttö Pietarissa voisi olla sen verran urbaani teema, että jotain saattaisi jopa kiinnostaa lukea siitä. Mitä luulette?

14 kommenttia:

  1. Voi hurja! Tsemppiä hirmuisesti valmistautumiseen ja muuhun ton Pietarin suhteen. Melkoinen mimmi olet kun sinne lähdet! Ei olis ihan joka tytön päätös lukion jälkeen lähteä Venäjälle.

    Ja tietty kiinnostaa kaikki muukin kuin tyylikuvat! Kuvaa ihmeessä kaikkea tänne :)

    VastaaPoista
  2. Hui, toi on kyllä iso muutos! Toivottavasti kaikki sujuu hyvin, tsemppiä :) Mä ainakin oisin todella kiinnostunut lukemaan ihan kaikenlaisia kuulumisia Pietarista!

    VastaaPoista
  3. Aw your smile is so pretty! Cute top <3

    VastaaPoista
  4. EIKÄ!! Huikeeta! Totta kai jatkat bloggailua ja vaikka sitten aluksi pelkällä Pietari elämä -postauksilla. Kiinnostaa, kiinnostaa ja kovasti. :-) Mun mielestä on aina mielenkiintoista lukea miten suomalaiset (varsinkin tässä tapauksessa nuori nainen, johon voi itse jollain tavalla samaistua) pärjäävät uudessa kaupungissa yksin. Minussa ei ole niin paljon munaa, että voisin lähteä. Tai ehkä joskus, ken tietää.
    Mutta jännää! Peukut pystyyn, että kaikki menee hyvin. :-)

    VastaaPoista
  5. HUI! Oot kyllä todella rohkea. Tsemppiä! Ootan kyllä jo innolla sun Pietari postauksia ;) Muuten onko sulla suunnitelmissa olla kui kauan siellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :) Olin miettiny sinne oikikseen hakemista uusiks keväällä, eli sitten olisin siellä 9kk, mutta toisaalta mulla on siellä jo yliopistopaikka että pitää vähän kattoa millasta siellä on ja haluanko tulla pois ja jos niin missä vaiheessa :DD

      Poista
  6. voe vinderi, kuis siistiä tämä tämmöinen on. A LOT ! just tollasta pitäiskin tehdä, luulen että 10v päästä meinaat haljeta ylpeydestä et teit sen =D kyllähän toi nuori nainen pietarissa-teema kiinnostaa, koska maailma on avara ja nätti paikka ja venäjä on superdupermystinen ja -kiinnostava maa. spasiiibaaa ja vodkaa vaan!

    VastaaPoista
  7. Love it, can't wait to see what you do next.
    Material Fixations

    VastaaPoista
  8. wau, aika mieletöntä! mut mä ainakin olisin kiinnostunut lukemaan sun kuulumisias pietarista:)

    VastaaPoista
  9. hui kuulostaa tosi jännältä! oispa itsekkin niin rohkea joskus, älä lopeta kirjottamista ois superhienoo kuulla ja nähdä sun juttuja sielä pietarissa :)

    VastaaPoista
  10. Mä ainakin luen mitä tahansa vaan kirjoitatkin ja lumoudun ihan täysii. Ihan magikaalinen reissu edessä, oot rock!

    VastaaPoista
  11. Moikka, vanhoja kaivelen täällä mutta mietin vaa että mitä kautta pääsit tuonne Pietariin? Itseäni kiinnostaa opiskelu ulkomailla ja mietin miten onnistuu? Pitääkö ylppärit suorittaa hirmu hyvin, suorititko sinä? Onko opiskelu kallista?

    Olet ihan uskomattoman vahvan tuntuinen nainen henkisesti, ansaitset kunnioitukseni!

    - Neiti R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Eipä mittään, vanhoja on hauska kaivella ;) Itse hain pietariin Cimo-nimisen organisaation kautta (cimo.fi), sitä kautta haetaan stipendejä suomalaisille ! Opiskelu siis ilmaista. Suosittelen olemaan tuonne Cimoon yhteydessä, sitä kautta voi hakea paljon muuallekin kuin venäjälle. Eikä kielitaidostakaan tarvitse stressata, meilläkin tuli muutama suomalainen oikeastaan venäjää osaamatta ja hyvin meni!
      Mulla ittelläni oli ylppärit menny hyvin, jotain En luokkaa yhteensä, mutta muiden menestyksistä päätellen ei ne niitä niin kauhean tarkkaan ole kattelleet :D Meiltäkin kaikki sai, jotka haki.

      Poista
    2. Alright :) Kiitoksia paljon, pitää mennä tutustumaan!

      Ihanaa kevättä sulle!

      Poista

Acta est fabula, nunc plaudite!	
<