perjantai 24. huhtikuuta 2009

Painavaa sanaa shopaholicista.

Confessions of a Shopaholic



Mistäs lähtisin purkamaan.

Kerrotaan nyt vähän taustoja (antaa vähän osviittaa tuomiosta). Eli oon lukenut joskus aikaisemmin varmaan KAIKKI himoshoppaajat (suomeks ja englanniks) ja rakastuin niihin silloin 12-13 ikäkieppeillä.

Päähenkilö Rebecca Bloomwood. Elokuvan säihkyvä ilopilleri, ei täysin nuhteeton, mutta suloinen ja hyvä, värittää mustaa tyylimaailmaa tyylitajullaan ja osuvilla ilmauksillaan, jotka ovat kuin lahja jumalalta. Luonne, jota ei sivuuteta. Päähenkilö, johon katsoja rakastuu ja samaistuu auttamattomasti. Katsoja elää Rebecan kanssa tämän hyvät ja huonot hetket. Rebecca Bloomwood ei jää huomaamatta. Suoraan kuin elokuvasta Blondin kosto.

Henkilökohtaisesti koin pääosan näyttelijän valinnan menneen pahasti päin esterin persettä. Samoin roolin käsikirjoitus. Mielestäni kiintoisa henkilö on (amerikkailaisittainkin myyviin elokuviin) mahdollista luoda ilman, että hahmon ON AIVAN PAKKO olla jokaiseen kynnykseen kompastuva värikäs Bimbo.

En sinänsä lainkaan joudu pohtimaan, minkä takia elokuvasta puuttuu särmä. Paholainen pukeutuu pradaan kanssa samaan kategoriaan ujuttautuneen elokuvan ei ole tarkoituskaan herättää mielenkiintoa juonensa tai hahmojensa avulla. Mikä onkaan parempi rako kuin VALMIIKSI kirjoitettu elokuva? Muuta ei tarvitse tehdä kuin:
1) Teennäistää, yksinkertaistaa juoni.
2) Amerikkalaistaa elokuva.
3) Tehdä henkilöhahmoista tasaista massaa.
4) Etsiä söpöt tytöt ja hottiskundit rooleihin
5) Ostaa vaatteet.
Simple as fuck.

Elokuva sai siis täysin mitoin keskittyä päätarkoitukseensa. Vaatteilla mässäilyyn. Brändiä heitetään toisensa perään. Becky shoppailee VAIN kalliita vaatteita (as if). En epäile, että elokuvalla on ollut paljon sponsoreita.

Näyttävät mekot, high heels. Katsoja rakastuu ihkuihin vaatteisiin, jotka ovat "erikoisia, normeista poikkeavia" ja katsoja on varmasti seuraavana päivänä shoppailemassa. Kun puhutaan vaatteista romanttisella tasolla, katsoja kaivaa jo lompakkoaan löytääkseen sopivia seteleitä. Suurissa alennusmyyntikohtauksissa herkimmille tulee jo tippa linssiin... oi. oispa täälläkin... herätys.







Se siis itse elokuvasta. Mitäs sanottavaa elokuvan muodista?
Elokuvasta tutuin asukokonaisuus http://stylebakery.com/celebstyle/images/ShopaholicFashion2.jpg
Asukokonaisuus, josta muuten päähenkilö ei PIDÄ ITSEKKÄÄN. siis toi mekko lähinnä. Okei myönnetään, toi takki parantaa sitä roimasti. Näen varmaan vieläkin pinkkiä ton jälkeen. Pitäkää se kaukana musta. Kiitos.

En usko, että kukaan voi olla niin sokea, että rakastui jokaiseen elokuvan vaatteeseen. En usko, että useimmat vaatteet edes haluavat näyttää hyvältä. Ne haluavat näyttää näyttäviltä. Koska shokeeraavuus on muotia.

Oli yksi asu (taino puoliks) josta tykkäsin kunnolla =) Seki meni elokuvassa rikki heti ilmestyessään. Itku siitäkin ilosta. Ainakin elokuvassa oli kenkiä. Kauniita kenkiä olikin.

Vaikka elokuva ei suoranaisesti stailauksensa osalta koskettanut sisintäni, se sai minut täyteen intoa lähteä kehittämään omaa tyyliäni eteenpäin. (osittain myös mahd kauaks elokuvan vaatetuksesta) Elokuva ei ole paha. Siinä on jotain mätää, mutta jokainen tehköön johtopäätöksensä.

1 kommentti:

Acta est fabula, nunc plaudite!	
<