maanantai 26. tammikuuta 2015

Miniopiskelusanakirja

Hei te! Terveisiä täältä sessijan toiselta puolelta! Tiedän jo etukäteen kyvyttömyyteni puhua mistään muusta kuin opiskelusta, joten en aio enää edes yrittää.

Siksi, ystävät,  haaveenani pitää teille aika-ajoin hieman infomatiivisempaa blogia, olen valmistanut teille ihkaoman miniopiskelusanakirjan.



Sessija - tenttikausi
Aloitetaan tällä helpolla. Sessija tarkoittaa tenttien kokonaisuutta, joka pidetään joka lukukauden lopuksi. Se jakautuu kahteen osaan. Viimeistä opiskeluviikkoa (joka osuu joka helkutin vuosi joulun päälle) kutsutaan zatchetnaya nedelyaksi. Sen viikon aikana, joka päivä, kirjoitetaan kokeita, niin sanottuja zachetteja. Toinen puolisko alkaa uudenvuoden lomien jälkeen ja kestää koko tammikuun. Silloin vuorossa ovat ekzamenit eli isommat kokeet.  
 
Shpargalka / shpora - lunttilappu
Nyt siihen mielenkiintoisempaan. Suomessa elää vahvana sellainen stereotypia, että Venäjällä yliopistossa huijataan ja luntataan paljon. Ja se pitää paikkansa. Joskinkaan en usko, että sillä on mitään tekemistä Venäjän kanssa sinänsä - Suomi on vain sellanen lintukoto, jossa huijaamisessa ei nähdä olevan mitään mieltä. Mikä on kaunista. Mutta kyllä valmistavan tiedekunnan kiinalaiset, lattarit, afrikkalaiset ja arabit huijasivat kaikki aivan yhtä tottuneesti kuin venäläisetkin, ja jopa enemmän.

Mutta siihen tärkeimpään eli KEINOIHIN. Silloin kun joskus yläasteella itse teimme jotain niin sanottuja lunttilappuja (jotka olivat täysin hyödyttömiä, sillä ne olivat maksimissaan etusormen kokoisia ja auta armias, ne mitä siihen mahduit kirjoittamaan, olivat ne asiat jotka tasan tarkkaan osasit ulkoa, muuta et ehkä), emme arvanneetkaan kuinka ammattimaista huijaamisesta voi tehdä! Lisään tähän väliin tarkennuksena, että itse en lunttaa. Siihen vaaditaan paljon pokkaa ja taskuvarkaan tyyneys.

Kirjakaupoista voi ostaa joka oppiaineeseen 40 ruplalla eli tänään 50 sentillä tuollaisia lunttilappukirjoja (kuva alhaalla), missä jokainen kysymys on numeroitu ja sisältää vastaukset molemmin puolin koko koealueeseen. Sitten otat koko nipun mukaan. Toisaalta noiden vastausten taso ei ole järin korkea (niinkuin ei tämän maan yliopistojenkaan noin niinkuin huippuja lukuunottamatta). Siksi meillä monet tekevät omansa itse. Ja mielestäni se, että osaa tulostaa itse wordistä noin puolen kämmenen kokoisia lunttilappuja, niin, että molemmilla puolilla on vastaus printattuna vastaus samaan kysymyseen, vaaditaan kyllä sellaista teknillistä kyvykkyyttä ja graafista hahmotustasoa, että....

niin no. Onhan sitä sitten ne puhelimetkin.


Naushnik / mikronaushnik - mikrokuuloke
Sitten siirrytään kansakoulunaikaisista huijausmenetelmistä nykypäivään. Eli mikronaushinkkeja voi vuokrata halpaan hintaan. Kyseessä halkaisijaltaan noin 2,5 mm kokoinen kuuloja, joka laitetaan korvan sisälle sellaisella magneettitikulla. Hihan sisäsyrjään kiinnitetään pieni mikrofoni. Ja nämä kaikki ovat bluetoothilla yhteydessä taskussa olevaan puhelimeen ja koko helahoito taas luokan ulkopuolella oppikirjojen kanssa istuvaan kaveriin, joka lukee sanelee sinulle vastaukset. Kun ensimmäisen kerran kuulin tästä, en ollut uskoa korviani. Mutta sen jälkeen olen ainakin kerran ollut pohtimassa, mihinköhäs terveysasemalle sitä veisi kaverin kiskomaan mikrokuuloketta pois, kun metallitikku meni rikki.

Zachetnaya knizhka - suorituskirja
Tämä yksityiskorta ärsyttää minua suuresti. Ja kuvaa mielestäni metaforisesti koko tämän maan tilaa. Eli kyseessä on sellainen pieni vihkonen, johon opiskija kirjoittaa kaikki suoritetut kokeensa ja pyytää vielä opettajalta allekirjoituksen. Ennen kun opiskelijakorttisi voimassaoloaikaa pidennetään, sinun on täytynyt saada kaikki allekirjoitukset ja leima. Miksi? Koska tsaarinaikana kun tämä järjestely on keksitty, tällä oli varmasti suurikin merkitys, koska ei ollut mitään sähköistä, eikä ilman sitä vihkosta kukaan tiennyt, mitä olit opiskellut, mitä arvosanoja saanut jne... Alleviivaan siis, että tätä suorituskirjatraditio on säilynyt täysin muuttumattomana jo aikojen alusta saakka. Mitä käytännöllistä funktiota se ajaa tänä päivänä? Ei mitään. Lisääkö se opettajien ja opiskelijoiden työtaakkaa? Lisää. Miksi se sitten on säilytetty? Koska kenelläkään ei käy mielessäkään, että voisi olla opiskelua ilman zachetnaya knizhkaa, kun isomummollakin oli sellainen.

Studencheskij bilet - opiskelijakortti
Tämä menee samaan kategoriaan suorituskirjan kanssa opiskeluperinteistä, jotka ovat säilyneet muuttumattomina. Eli opiskelijakorttini on tuollainen pahvinen läpyskä, johon on niitattu valokuvani ja sitten käsin kirjoitettu kaikki tietoni. Muuten hoitaa kyllä asiansa vallan mainiosti, varsinkin täällä Venäjällä, mutta Suomessa ja ulkomailla tuota katsotaan lähinnä huvittuneesti.


torstai 25. joulukuuta 2014

Opiskelijajoulu ja solakka kukkaro



Tässä vaiheessa kaikilta tulee varmaan kaikki joulujutut jo korvista ja varpaanväleistä. Siksipä ajattelin jättää itse sen niminimiin, todetakseni vain, että toistaiseksi kaikki kulkee rattaillaan. Suunnitellusti. Olen viettänyt tässä koeviikkoa - kolme takana päin ja yksi vielä ylihuomenna. Että meri krismas evribadi! Mutta ei se mitään - lusin jo viimevuonna joulun ilman joulua täällä. Tämä vuosi onkin ollut jo helpompi.

Moni varmaan luki juttuja tosta ruplan vapaapudoksesta. Tosiaan. Olisi varmaan pitänyt napata popparit kouraan ja tuijottaa valuuttakursseja! Ja sitten olikin muutama päivä tosi halpaa. Joku varmaan lukikin, että apple sulki verkkokauppansa pariksi päiväki ja ikean keittiöt myytiin loppuun. Itse en juurikaan tehnyt mitään erikoista. Kun en ole minkään tarpeessa. Ja maksaahan se shoppailu silloinkin kun on poikkeuksellisen halpaa. Yksi kaverini osti pikkahinnalla leikatun minkkiturkin ja toinen iphone kutosen.

Kuvatakseni muutosta voin kertoa että edellisen opiskelijabunkkerini vuokra maksoi minulle vuosi sitten euroissa yli 500e/kk. Ruplan vapaapudotuspäivänä se olisi ollut vain 255e/kk. Nyt tietysti rupla on taas noussut (tämän päivän kurssilla oltaisiin jossain noin 350e/kk). Mutta ymmärsitte, miten radikaalisti länkkärikukkaroni on pysynyt (edelleenkin solakkana), mutta hieman lihakkaampana kuin ennen.

Elämme jännittäviä aikoja.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Pietarilaakson marraskuu


Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei ole ensinkään hullumpaa aikaa. Se on turvaamisen ja huolehtimisen aikaa, se on aikaa jolloin itse kukin kerää talven varalta niin suuria varastoja kuin suinkin. Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeätä ja arvokasta ja ikiomaa. 

- Tove Jansson, Muumilaakson Marraskuu








Niinpä. Pohjolan Venetsia oli ehkä Pietari Suuren Muumimaailma, mutta minä en valitettavasti ehdi vetäytymään koloon tavaroineni odottelemaan talven tuloa. Toisaalta Pietari tuntuu enemmän Pietarilta kun on kylmää ja harmaata. Rakastan olla täällä kesällä, mutta se ei vain ole sama kaupunki. Täällä kuuluukin olla kylmää ja koleaa.

Sanovat Pietariin liittyvän paljon mystiikkaa. Legendoja löytyy joka patsaaseen. Erityisen usein olen kuullut tarinan, joka liittyy sfinkseihin. Legendan mukaan johonkin tiettyyn kellonaikaan yöllä.....ne herää henkiin? Okei olisi pitänyt kerrata tämä tarina. En perusta kummitusjutuista, mutta aina kun bussi ajaa Palatsisillan yli, mietin niitä, jotka menettivät henkensä kaupungin rakennustöissä. Pietari rakennettiin luiden päälle.

Viimeaikoina tämä kalseus tuo mieleeni kaikki pietarilaiset rikoslegendat, jotka tiedän. Se varmasti johtuu näistä rikosoikeuksista ja kriminologioista, joita on tullut luettua ja opiskeltua poikkeuksellinen paljon. Ja siellähän kuulee ne hurjimmat jutut. Ja kaikkihan tietää, että murhat tapahtumat kylmällä ja kalsealla säällä. Olen katsonut muutaman tuotantokauden kuuluisaa televisiosarjaa Bandistkij Peterburg (Rikollinen Pietari). (Sielläkin sää on aina harmaa ja kylmä) Sarja kertoo toimittajasta, joka sekaantuu synkällä 90-luvulla mukaan eri rikollismafioiden välienselvittelyihin. Sarjan on kirjoittanut Andrej Konstantinov, joka otti itsestään mallia päähenkilöön. Myös tapahtuvat perustuvat löyhästi tositapahtumiin. (Tosin mukaan on lisätty rutkasti äksöniä). Kuitenkin, kiistatta olivat hyvin levottomia aikoja silloin Neuvostiliiton hajoamisen jälkeen. Konstantinov muuten vetää minulle tutkivan journalismin kurssia yliopistossa. Luennoitsijoita on muitakin, mutta istun joka tapauksessa siellä eturivissä silmät lautasina, niin että melkein kuola valuu pulpetille kun saa suuta kiinni niiltä jutuilta.

.......... Mites tässä nyt taas eksyttiin päivän teemasta? Tulin vain kertomaan teille, että lähdin tästä Italiaan! :) Neljä päivää, ensin Rooma, sitten Milano. Ciao!!

tiistai 18. marraskuuta 2014

Karvahattukauden avajaiset





hat. hm // coat. hm // backpack. fjallraven

Tänä aamuna Pietarissa oli -6 astetta! Jestas ei vielä. Sisälämpötilakin lähestyy uhkaavasti aivan liian alhaista. Täytyy saada aikaiseksi tehdä asialle jotain. Koska asia, jonka venäjällä oppii lähes ensimmäistenä - ikkunoiden tiivistys. Noista vanhoista puuikkunoista (joissa EI ole mitään tiivisteitä) vetää niin, että päässä humisee. Vielä olen ollut sitä mieltä, että hyvä vaan, koska se tasapainottaa hieman ylikuumia pattereita. Mutta kohta ei enää naurata.

Mulla oli ongelma: kuinka saada kaikki haluamani luentomateriaalit, kirjat, sateenvarjot ja muut mukaan, niin, ettei laukkuolkapääni laske lattiatasolle niitä raahatessa? Ryhdyin reppureippailemaan. Ja sitten oli luonnollisesti pakko ostaa uusi takki, koska reppu ei sopinut mihinkään muihin takkeihini. Ja tässä sitä ollaan! Suomessa reppu, erityisesti kånken, on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, mutta venäjällä reppuja käyttävät lähinnä esiteinit. Ja nyt minä!

Kaveritkin varmaan lopettavat kohta kyselemisen, mihin olen matkustamassa. Kirjastoon!!

Pitäis saada lanseerattua tänne Venäjälle pikkujoulut. Vaikka pikku-uusivuotiset tai jotain vastaavaa. Kaikkialla kaupitellaan juhlamekkoja, ja aina kun tajuan pitäväni jostain, kysyn itseltäni mihin sen muka pukisin ja jätän sen henkariin. Pimeimpään vuodenaikaan tarvitaan pikkujouluja. Vaadin.


Olis myös tosi kiva, jos viitsisitte käydä äänestämässä mun siskoa Fjällrävenin matkalle Pohjois-Norjaan, joka kestää neljä päivää ja jonka aikana edetään 300 km koiravaljakolla! TÄSTÄ

tiistai 11. marraskuuta 2014

Pari juttuu


Fiilistellään sitä, mitä mulla oli tänään päällä! Ja mun uusia puhelimen kuoria, joissa lintuteema jatkuu jee!

No ei. Oli mulla oikeaakin asiaa. Eli meiltä muutti pois tässä taannoin yksi kämppis. Mikä tarkoittaa, että meidän kimppakämpässä on nyt yksi vapaa huone. Hinta huokea, sijainti loistava. Vladimirskayan metroaseman vieressä. Eli jos olet, tai tunnet jonkun suomalaisen tytön (vuokranantajan vaatimuksesta), joka haluaa muuttaa meidän kanssa tänne, niin mulle saa laittaa sähköpostia maria.riivari (a) gmail.com ! Vuokrataan heti kun sopiva kandidaatti löytyy. (tai mahdollisuuksien mukaan voidaan sopia parin kuukauden päähän)

Käytiin juuri avatusta "Chocolate Barissa", joka löytyy Nevskiy Atriumista Mayakovskayan metroaseman vierestä. Aluksi olin närkästynyt pienestä kupista (tuossa on varmaan 1,5 desiä), joka ei aluksi mielestäni lainkaan vastannut hinta-laatusuhdetta. Kuppi maksoi 140 ruplaa. Ja sitten taas mieleeni iskostui, että eurohan on jo 60 ruplaa! Herttileiri, juurihan se oli 40! Lasken kaiken edelleenkin vanhan kurssin mukaan. Koska olen tottunut siihen, enkä ole jaksanut sopeutua, vaikka onhan se ollut yli 50 jo puoli vuotta. Nyt ymmärrän mummoja, jotka muuttavat Suomessa edelleen hintoja markoiksi.
Niin ja noista "hot chocolateista" vielä puheen ollen. En ollut tajunnut, että se on todellakin sulaa suklaata! Olin aina luullut, että se on vain toinen nimitys kaakaolle. Eli aika tujua tavaraa. Ensi kerralla ostamme tuollaisen puoliksi.


Jos nyt joku sattuu olemaan tai poikkeamaan Pietarissa, suosittelen ehdottomasti piipahtamaan Ksenia Diodorovan näyttelyssä "In the Cold" Loft Project Etagissa! Tässä dokumenttiprojektissa Diodorova matkusti Tadzhikistaniin, kuvasi siellä paikallisia perheitä ja palatessaan Moskovaan jatkoi kuvaten näiden perheiden sukulaisia, jotka olivat lähteneet Venäjälle töiden perässä. Muun muassa Tadzhikistanista Venäjälle muuttaa vuosittain valtava määrä niin kutsuttuja gasterbaittereita lähettämään palkkapussiensa sisällöstä ison osan takaisin kotimaahan.
Mielenkiintoisia tarinoita, huikeita valokuvia ja ilmainen sisäänpääsy.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Mania


earrings. hm //

Minulla on materiaaliheikkouteni. Ennen ostelin paljon korkokenkiä. Nyt se on jäänyt, koska näillä Pietarin korttelinväleillä korkokengät eivät juuri huvita ja minulla on tarpeeksi sellaisia, joita käytän niin harvoin. Laukkuja en ole koskaan erityisemmin haalinut.
Miten muuten on, uskotteko siihen, että kaikki tytöt jakautuvat ns. laukkutyttöihin ja kenkätyttöihin?

Moniin muihinkin asioihin hamstraukseni on loppunut. Viime aikoina olen ollut erityisen onnellinen, miten vähän takkeja minulla on jäljellä, vaikka ennen puoli vaatekaappiani oli niitä. Sitten taas toisaalta olen kompensoinut niitä kotiasioilla, kuten lakanoilla ja astioilla. Saattoipa olla, että vaihdoin vain kohdetta.

Mutta korvakorut ovat edelleenkin pop. Ja nämä käyvät. Tervetuloa kokoelmaan!

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Olipa kerran banaani


Olinpa kerran Pietarissa. Kävelin kadulla ja näin valtavan banaanin (puoliksi maissin) ja halusin ottaa sen kanssa kuvan. Se oli hyvä päivä ja tämä oli hyvä tarina.


Meillä nyt LOMAA. Eli pitkä viikonloppu. Maanantai ja tiistai vapaa, koska 4. marraskuuta on Venäjällä kansallisen yhtenäisyyden päivä (vai niinköhän se oli?). Totuus on se, ettei kukaan juuri muista (tai tiedä), miksi sitä vietetään.

No se ei olekaan niin yksinkertainen juttu.  Vuodesta 1612 juhlittiin Moskovan vapauttamista miehittäjiltä, sitten 1917 vuoden lokakuun vallankumousta, Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen sovintoa ja vuodesta 2005 kansallista yhtenäisyyttä.

Huh. Olipas se sekavaa. Tärkeää on kuitenkin se, että keskelle syksyä tarvitaan kansallinen juhlapäivä. Kun juhlapäivät eivät ole uskonnollisia, ei se ole niin justiinsa, mitä juhlitaan! Kunhan juhlitaan!! Kansa tahtoo vapaapäivän ja sitähän he saavat. Eikä minuakaan haittaa.

En osaa sanoa, kumpi oli mielenkiintoisempi tarina: banaani vai juhlapäivät? Nojaa. Ainakin osasin puhua jostain muusta kuin opiskelusta. Kerrankin!

maanantai 27. lokakuuta 2014

Vinkkinurkka: 8 store


Tuli tässä mieleen, että empäs olekaan pietarivinkkaillut teille aikoihin. Käväisin työn alla olevien postausten hautausmaalla ja täältä pesee!! 8 store on Taiga-kommuunissa sijaitseva vaatekauppa, jossa myydään pääasiallisesti venäläisten nuorten suunnittelijoiden tekeleitä.

Tykkään 8 Storesta. Kaupan ikkunoista aukeaa ihana näkymä Neva-joelle ja Pietaripaavalin linnoitukselle. En ole koskaan kyllä ostanut tuolta mitään, mutta aina on paljon hauskoja juttuja, joita katsoa. Varsinkaan asusteet eivät mielestäni ole kauhean kalliita. Nämä kuvat ovat viime kesältä, mutta katsokaa esimerkiksi tästä mitä ihanaa siellä on nyt myynnissä....



Että sellainen. :) Kirjoitan itse Taiga-kompleksista myöhemmin (sieltä löytyy kirjakauppa ja pari kahvilaa, ja ehkä jotain muutakin, rehellisesti sanottuna en ole varma). Varsinkin kesällä tuli istuttua Taigan ihanan sisäpihan terassille... Oi kesä. Nyt siellä tulis vilu.

http://8-store.ru/
http://space-taiga.org/
 
Osoite:
Dvortsovaya naberezhnaya, 20, Sankt-Peterburg

Hey guys! I just realized I haven't been giving out a lot of tips for Saint-Petersburg lately. 
So I went to the cemetery of the posts I've been sort of working on, and here we go! 8 store is located right on the Neva river in the Taiga platform. The store sells clothes and accessories from young (mainly Russian) designers. Now that I'm looking at these pictures from last summer I really feel like I should stop by there again soon...

lauantai 25. lokakuuta 2014

Lauantai vihdoinkin




sweater. lindex / earrings. hm / pants. mango

     Koska kiharat ovat parhaat kolmantena päivänä.


Ihanaa! Vihdoinkin lauantai! Kävin jo aamulla tullioikeuden luennolla, mutta ei siitä tullut mitään. Kuuntelin kyllä kokoajan, mutten oikeasti kuunnellut. Meidän piti mennä Reginan kanssa nykytaidemuseo Erartaan katsomaan Voguen näyttely Venäjän vaikutuksesta muotiin, mutta Siperian tuuli kävi lävitseni ja päätin mennä kotiin syömään pullaa. Siis vielä kun voin, sillä sen näyttelyn jälkeen syödään kaksi päivää vain salaattia ja sitten vasta kolmantena päivänä pullaa. Ja sitten taas ei syödä pullaa, koska sen ahmimisesta viime kerralla tuli paha olo. Eli se normaali juttu, tiedättehän.
 
Sain yliopistolta ilmaisen lipun huomiseen jalkapallo-otteluun, pietarilainen Zenit - (vastaan sen kaupungin joukkue, jossa herra Obelix eikun Depardieulla on talo). Kivaa tehdä juttuja, joita en ole ennen tehnyt. Se piristää.


Niin ja hei, tulipas tässä mieleen mainita, jos joku ei ole kartalla. En ole siis enää mukana indiedays-blogiyhteisössä. Viime kesästä. Kuulemma mun monen kuukauden postailutaukoni ei sopinut heidän konseptiinsa............ Aijjaa niinkö? heh heh.

Anyhow, mainitsen tämän, jotta ne, jotka seurasivat blogiani sitä kautta, löytäisivät vaihtoehtoisen tavan seurata, tuolta sivusta -------------------------------->

Hyvää viikonloppua !

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

What doesn't enter then my slumbering mind?


Onko tylsää puhua vuodenaikoihin liittyvistä jutuista?
Tekee mieli puhua säästä.

Tosin empäs taida. Olisi noloa huomata kirjoittaneensa vuosia blogia säästä. Että voisivat sitten ainakin jälkipolvet todeta: "Jep. Syksy se oli silloinkin"?

Mutta jos nyt sitten kuitenkin vähän? Yritän parhaani mukaan skipata pekkapoutailun. Ja myös sen, mitä teetä tykkään juoda juuri tänä syksynä. Tai toisaalta kerron kuitenkin. Chili-teetä.


Pietarin syksy. Kansa on vaihtanut villakangastakit toppatakkeihin parin viimepäivän aikana. Ja pipo löytyy joka lähes jokaiselta, ja viikon päästä varmasti viimeiseltäkin. Täällä ei kylmyyden kanssa pelleillä!

Tai mummojen, jotka suuttuvat yllättävänkin henkilökohtaisella tasolla, jos nuori ihminen yritääkin kulkea talvella ilman hattua. Tai jos hiuskuontalon takuttomuus ei täytä heidän laatuvaatimuksiaan. Kuten kerran allekirjoittaneella. Joskus viime talvena kirjaston narikkatäti yritti useampana päivänä peräjälkeen tarjota minulle hiusharjaansa lainaksi. Silloin tajusin, että mummo varmaan pelkää puolestani, ettei minua kohta kukaan huoli vaimoksi. Totesin, että nyt varmaan täytyy vähän skarpata. Eikä suinkaan niiden potentiaalisten kosijoiden, vaan mummon mielenrauhan takia.

Sain seuraavalla kerralla kehuja (vaikka kettuilulta se enemmänkin kuulosti) hienosti kammatusta tukastani.

Ah, babuskat.

Pidän tästä tiedekuntani ikkunasta avautuvasta näkymästä. Pidän siitä myös ilman upeita ruskavärejä. Hauska on taustalla näkyvä moderni rakennus. En muista sen nimeä, mutten myöskään pidä sitä kovin tärkeänä tämän tarinan kannalta.

Kuten kuvastakin huomaa, rakennus ei ole aivan matalimmasta päästä. Vaikka se ei sijaitsekaan aivan Pietarin ydinkeskustassa, sen erottaa kyllä kaukaakin. En tiedä, minkä kokoinen rakennuksesta piti alunperin tulla, mutta aina silloin tällöin kun täällä Venäjällä päästään oikein kunnolla tekemisen meininkiin, niin siinä samassa rytäkässä pykästään vielä muutama ylimääräinenkin kerros! Kukas niitä nyt siinä laskemaan joutaa...

Pietarin kahtaväestö ei kuitenkaan tulkinnut tapahtunutta aivan näin. Heidän historiallisesti arvokas keskustansa on tarkoin varjeltu ja jättiläismäinen talo takavasemmalla ei heidän mielestään tuonut siihen mitään lisää. Onneksi arvovaltainen jokin toimeenpanovaltaa edustava organisaatio ehti väliin ja pakotti purkamaan talosta viisi laitointa kerrosta.

Aina silloin tällöin piirrän mielessäni ne viisi purettua kerrosta tuonne talon päälle.


Niin ne päivät täällä valuvat eteenpäin. Toinen toistaan pimeämpinä, harmaampina ja kylmempinä. Ja samalta tuntuu yliopistolla. Mutta se tunne toistuu joka vuosi, täysin riippumatta elämäntilanteesta ja paikasta. Siksi tiedän, että se on ohimenevää. Eikä kyse ole vain omasta pääkopasta vaan myös ihmiset ympärillä vaikuttavat lamaantuneilta. Täytyy jaksaa muistuttaa itselleen, että syksy se taas siellä yrittää väsyttää. Ja juuri silti väkisinkin hymyillä enemmän.
Acta est fabula, nunc plaudite!	
<