maanantai 23. maaliskuuta 2015

Etsimättä löytynyt




scarf. zara / coat. second hand / shoes. zara

Heippa!
 
Mulla on teille pitkästä aikaa tällaista minäminäminä-materiaalia. Tässä pääsivät jo niin kauniit kevätsäät yllättämään, että löysin jälleen innon laittaa edes pientä ajatusta tyyliin. Mutta sitten satoi räntää joka suunnasta ja sain taas haudattua sen innostuksen ainakin lähipäiviksi. Viivi antoi tämän huivin minulle synttärilahjaksi ja kuinkas kummaa - juuri tällaista vaatekaappini olikin jo pitkään halajannut! ...Vaikka minulla tai vaatekaapillani ei ollut tästä puutteesta aavistustakaan ennen huivin ilmestymistä.

Mutta usein ne oikeanlaiset jutut osuvat kohdalle etsimättäkin. 

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Ajan kulu(tta)misesta

Matkalla Tukholmaan lentokoneella eräs ruotsalainen herrasmies kysyi minulta, mikä elämisessä Pietarissa eroaa Helsingistä. Tähänkin kysymykseen olen vastannut monesti ja monella eri tavalla.

Siitä siis päivän teema. Eli aika ja miten sen kulu(tta)minen eroaa mielestäni suomalaisesta. Toisaalta suurkaupungin elämä on hektisempää, mutta toisaalta koen sen suhteen paljon enemmän vapautta täällä kuin Suomessa.

Uskon, että yksi niistä syistä, miksi viihdyn täällä niin hyvin on, että aikakäsitykseni on aina huomaamattakin ollut venäläinen.
En käytä kalenteria. Omistan kyllä äitini minulle lahjoittaman Lakimieskalenterin, jota kannan uskollisesti mukani (vaikka käytän sitä lähinnä omituisten suomalaisten nimien esittelyyn kavereilleni). Minulla ei yksinkertaisesti ole kalenterille mitään käyttöä. Totuus on se, ettei täällä tehdä suunnitelmia kuin parin päivän päähän.

Teoriassa saatetaan puhua jostain, mitä tapahtunee viikon päästä, mutta silloinkin puhutaan oikeasti siitä, että tästä puhutaan sitten myöhemmin. Ennen yritin aina saada etukäteen sovittua tapaamisia ystävieni kanssa, mutta sellaisetkin suunnitelmat kuuluu varmentaa vielä samana päivänä. Sittemmin totesin proseduurin hyödyttömäksi. Parempi: "Hei! Mitä teet nyt? Entä illemmalla? Okei, soitellaan huomenna". 

Ja tämä sopii minulle mainiosti! Samansorttista logiikkaa noudatan nykyään myös Suomessa. Enhän usein edes tiedä kuin pari päivää (jos sitäkään) etukäteen, olenko menossa ja jos niin minne. Toisaalta on sääli, etten ehdi aina näkemään kaikkia kavereitani Suomessa, sillä heiltä ei usein löydy sitä torstai-iltapäivän rakoa klo 15:45-16:35.
Mutta ei kyse ole edes pelkästään suunnitelmista. Ehkä täälläkin joku elää kalenterissaan kiinni. Mutta paljon on asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Itselleni tuo suunnatonta mielenrauhaa se, että busseilla ei ole aikatauluja. Eri vuorokaudenaikoihin löytyy vain intervallit. Bussi kulkee 10 minuutin välein. Koko elämäni olen Helsingissä juossut kello 07:37 bussiin tai ratikkaan. Ja pysäkillä piti mielellään olla muutama minuutti etukäteen. Että sidot ne kengännauhat sitten siellä bussissa, nyt menoks!

Lukujärjestykseni yliopistolla on täysin elektroninen ja päivittyy jatkuvasti. Seuraavan päivän luennot kannattaa tarkistaa illalla ja uudelleen aamubussissa, sillä muutoksia tapahtuu säännöllisen epäsäännöllisesti. Opiskelijan velvollisuus on sihdata aikatauluja ja olla paikalla silloin kuin käsketään. Mutta onneksi mun tiedekunnassa ei sentään ole läsnäolopakkoa. (Taisiis periaatteessa on, mutta ketään ei kiinnosta - tärkeintä on, että osaa). Toisaalta voin mainita tämän joustavuuden miinukseksi sen, että kukaan ei tiedä tarkalleen, milloin tentit ovat. Puolisokeana on helppo osoittaa ne viikot, joille kokeet todennäköisesti osuvat, mutta tarkat päivät ja ajat saadaan tietää vain muutama viikko etukäteen.
Ja sitten vielä yksi juttu. Ja se on se paras. Pietarissa eletään myöhäisempää rytmiä kuin Suomessa. Luennot alkavat aikaisintaan kello 10. Ja perinteisesti töihin mennään samoihin aikoihin. Pahin iltapäiväruuhka on jossain iltakuuden ja -kahdeksan välillä. Vaatekaupat ovat auki kello 23 saakka ja ruokakaupat ovat pääsääntöisesti 24h. Suomessa on aivan sietämätöntä, että kaikki kaupat menevät lauantaisin kiinni KUUDELTA (ja samalla ajetaan vielä ostelunhaluiset asiakkaat ulos haravalla työntäen). En ole koskaan ollut aamuvirkku enkä ole sellaiseksi vielä tullut (vaikka yritys on ajoittain ollut kovakin). "Ensimmäinen aamu aikoihin, jolloin olisin saanut nukkua niin pitkään kuin halusin, mutta heräsin itse kahdeksalta" on minulle täyttä hepreaa.

Toisin sanoen: pidän siitä, etten ole kasvanut kelloon tai kalenteriin kiinni. Se jättää myös tilaa yllätyksille ja odottamattomille mahdollisuuksille, joita täällä tulee vastaan usein, halusit tai et.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Kärtyn kevätterveiset



Nyt on niin asennekuvat Vasilinsaarelta, että huh. Ei kyllä yhtään edusta tämän päivän aurinkoista fiilistä. Olenko muka näin kärttyinen? Tuliko tästä kärttyblogi?

Voi pentele. Luetellaan nyt KIVOJA kuulumisia! 

- Makaan sängyllä, juon kahvia, katselen tulppaaneja ja kuuntelen musiikkia, jota luukutin kaksi vuotta sitten kun asuimme Kertun ja Iidan kanssa Griboedovan kanaalilla. Paistoiko siellä joka päivä aurinko vai kuvittelenko vain? Varmasti paistoi.

- Sain eilen vielä myöhäiseksi synttärilahjaksi käsintehtyjä konvehteja. Tiedättekö, miten pieni määrä hyviä konvehteja on niin paljon enemmän kuin kilo keskinkertaisia?

- Tänään illalla Pietarissa on varma kevään merkki - eli konsulaatilla Vaihdosta duuniin-tapahtuma! Siellä siis suomalaiset firmat etsivät itselleen harjottelijoita/työntekijöitä suomalaisista vaihtareista. Ja siellä ruokitaan.

- Vanja ja Regina tulivat eilen ja söivät pingviinikakun jämät pois. Ja huuhtoivat sen alas kiitettävällä määrällä teetä. Mikä oli hyvä, koska tässä asunnossa on aivan liikaa teetä, jota kukaan ei juo. Tulkaa ihmiset meille juomaan teetä!

- Kuuntelen nyt ranskankielistä poppia ja laulan mukana, vaikka en edes osaa ranskaa. Mutta sitähän kukaan ei tiedä. hih.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Arktista ruusua


Vastauksena kysymykseen, mitäs sieltä Venäjältä kannattaisi ostaa tuliaisena:

Smetanaa

...No okei, tuon varmaan kaikista luomuimman ihonhoitotuotteen lisäksi (enkä edes vitsaile, minulle on useammankin kerran neuvottu levittämään smetanaa auringossa palaneelle iholleni) löytyy myös muita vaihtoehtoja.
 
Eli puhe on nyt Natura Sibericasta. Olen kokeillut tältä merkiltä monia erilaisia juttuja, mutta ainoa joka on tällä hetkellä aktiivisessa käytössä, on tämä siperialaista villiruusua sisältävä käsirasva. Juuri loppui myös hirvenmaitoon tehty jalkarasva. Näiden plussana on se, että hinnat eivät ole päätähuimaavia ja tuotteiden design sopii hyvin tuohon hyllylle. Ja kai se luonnonkosmetiikka-juttukin on ihan plussaa. Mutta pääasia, että nätti on. Varsinkin tämä metallinen tuubi on yksinkertaisesti upea.

Natura Siberican tuotteita löytyy kosmetiikkakaupoista ja isoista ruokakaupoista. (Lue: joka paikasta, koska kohta täällä ei muuta enää olekaan) Myös Nevsky prospektilla lähellä Vosstaniyaa heillä on oma putiikkinsa.

http://www.naturasiberica.ru/en/

Ja kaikki tämä mainostus aivan ilman sponsoria :) jeeee

S dnem rozhdeniya menya...

Olen nyt (eilisestä lähtien) näääääääin vanha!

Ja niin kuin jokaisella itseään kunnoittavalla nuorella naisella kuuluu - minulla oli pingviinikakku. Tai siis itseasiassa mulla oli kolme kakkua, joista yksi oli pingviini.

Tulee harvemmin järjestettyä juhlia, joten tässäkin kaksi ihmistyyppiä tuli todella tarpeeseen

1) Vasja, joka piti minua aisoissa Prismassa. "EI TÄÄ RIITÄ MITÄ ME VIELÄ OSTETAAN, MONTAKS PIZZAA TARVITAAN 15?!#### "..... Onni onnettomuudessa, koska nyt mulla on rääppiäiset vaan ensviikko, eikä seuraavat kolme kuukautta.

2) Regina, joka saapui aamulla auttamaan kokkaamisessa, ja joka oli muun muassa yöllä leiponut 2/3 kakuista etukäteen. "ME EI EIHITÄ TÄS ON ENÄÄN 2,5 TUNTIAAA!! JOS SE OLI JOKU VIERAS JOKA SOITTI, SITÄ EI SIT PÄÄSTETÄ SISÄÄN VIELÄ!!!231###"

Että se niistä rautaisista hermoista.

Hyvää viikon alkua evribadi!

lauantai 7. maaliskuuta 2015

More is More


Tiedättekö sen itseriittämättömyyden?

No sen, joka kuiskuttaa korvaan mitä kaikkea pitäisi tehdä. Enkä tarkoita tekemättömien töiden listaa tai askareita. Sitä, miten pitäisi elää terveellisemmin, opiskella pitkäjänteisemmin, olla aktiivisempi työelämässä, lukea enemmän, osallistua tiiviimmin, harrastaa ja etsiä jatkuvasti uusia kiinnostuksen kohteita, olla parempi ystävä ja tutustua jatkuvasti uusiin kiinnostaviin tyyppeihin.

Hassu juttu on se, että ulkomaailma ei aseta näitä paineita. Eikä niiden täyttymättömyys häiritse ketään muuta, sillä ne ovat niin marginaalisia. Kyllä, käytän häiritsevän paljon ajastani tv-sarjojen ja tyhmien komedioiden katseluun, mutta en sentään täyspäiväisesti. (Vielä) Vähän kuin ulkopuolisena katsoisi itseään ja sanoisi "älä ajattele niin paljon, hyvinhän tässä menee, opiskelua, siitä palautumista ja sillai".

Kyse ei ole siitä, ettei tietäisi, mistä aloittaa tai mitä pitäisi tehdä. Ei, tietoa ei puutu. Jos jotain, niin sitä on liikaa. Kaikki teoreettiset avaimet menestykseen ja ikuiseen elämään ovat täysin hyppysissä. Voi kertoa itselleen, ettei ole aikaa, mutta ei sekään ole täysin totta.

Konflikti, miten pidän siitä, missä olen nyt ja mitä teen - mutta saman aikaisesti haluaisin olla jossain ihan muualla tekemässä jotain ihan muuta. Ja jos olisin siellä, haluaisin jonnekin taas muualle, samanaikaisesti kuin takaisin siihen, missä olin alunperinkin. Haluaisin lukea The Economist lehteä samalla kun taustalla pyörii Blondin kosto. Osallistua aivan kaikkeen, mutta maata yksin peiton olla.

Silti en lunasta omia odotuksiani itselleni. Pitäisi olla enemmän kaikkea. Haluaisin olla enemmän kaikkea.

Pitää lisätä tuohon tehtävälistaan vielä "Alkaa meditoimaan" ja "Olla zen".

Ehkä se sillä hoituisi.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Kevyitä löylyjä

Vladimirskayan kimppakämpässä alkaa taas hiljaiselo. Taisiis jos sitä Venäjällä on olemassakaan. Viimeksi tässä muutama tunti sitten paloi sulake ja samalla sähköt puolesta asunnosta, eikä se enää syttynyt vaikka kuinka renkutin sitä kytkintä. Mummeli tulee sitten miehensä kanssa sitä huomisaamuna selvittämään. Sääli, että sähköttä ovat juuri ne strategisesti tärkeimmät kohteet eli keittiö (onneksi on kaasuliesi) ja kylppäri. Mutta tää on niin tätä. Sähköongelmat seuraavat mukanani maasta ja asunnosta toiseen.

Muuta ajankohtaista ! Seuraamme on liittynyt uusi kämppis ! Nyt juristin ja ekonomin seuraan liittyi insinööri. Mahtavaa. Vielä kun jonnekin kaapinnurkkaan saataisiin lääkäri (ja sähkömies) pyörimään niin olisi aika löymätön jengi. Sellainen supersankaripoppoo, tiedättehän.

Ja ostin muuten maatuska-nuken Gostinyj Dvorista. En ollut suunnitellut tuollaisen hankkimista, mutta tämä yksilö oli vain hurmaava. Koska eihän sitä nyt voinut ostaa mitään peruskukkahuivista, koska näen niitä niin paljon. Nyt haluaisin rynnätä etnografiseen museoon metsästämään, mitä Venäjän kansaa hän edustaa.


Tässä viimeisen viikon aikana olemme nauttineet vieraista. On ihanaa saada tulijoita Suomesta ja nähdä taas vanhojen ystävien kesken. Myös siksi, että vieraiden kanssa tekee asioita, joita muuten ei Pietarissa koskaan tekisi. Paras juttu ehdottomasti oli viime viikon mummobanja! Varsinkin kun eihän sitä olla kuin vasta 2,5 vuotta suunniteltu julkisessa banjassa (eli venäläisessä saunassa) käymistä. Ero on eniten siinä, että banja on kosteampi kuin sauna, eikä niin kuuma. En ole Suomessa mikään hirmusaunoja, mutta tämä oli varmasti elämäni paras saunakokemus. Kyseinen banja sijaitsi Mytninskaya ulitsalla ja maksoi 150 ruplaa tunti. Banja oli (kuulemma, en varmistanut tätä edes internetistä, jotta otetaan tämä vaikka sellaisena kansantaruna, jollei se olekaan totta) yksi Pietarin vanhimpia. Ja täysin puulämmitteinen.

Uimahallien yleiset saunat eivät voisi olla kauempana tätä banjaa. Tunnelmaltaan ehdottomasti lähempänä jotain turkkilaista kylpylää (muualla en ole käynyt kylpyilöissä)... Ostettiin, niin kuin tapaan kuuluu, koivuvihta. Olisi saanut kuustakin tai tammea. Mutta pääasia on se, että ilman ei mennä. Menimme banjalle myöhään, joten emme valitettavasti ehtineet olla löylyissä erityisen kauan. Mutta luonnollisesti ehdimme kyllä syödä. Pyyhkeet päällä mussutimme juustoa, ruisleipää ja suolattua kalaa oluen kanssa, luonnollisesti. Saunan pukutila koostuu tuollaisesta valkoisista puupenkeistä, joihin ripustetaan vaatteet ja sitten kun otetaan vähän taukoa löylystä, palataan hieman juomaan teetä ja juoruamaan muiden kylän mummojen kanssa. Ja sitten takaisin banjaan.

Banja tekee sielulle hyvää.

Suosittelen!

maanantai 26. tammikuuta 2015

Miniopiskelusanakirja

Hei te! Terveisiä täältä sessijan toiselta puolelta! Tiedän jo etukäteen kyvyttömyyteni puhua mistään muusta kuin opiskelusta, joten en aio enää edes yrittää.

Siksi, ystävät,  haaveenani pitää teille aika-ajoin hieman infomatiivisempaa blogia, olen valmistanut teille ihkaoman miniopiskelusanakirjan.



Sessija - tenttikausi
Aloitetaan tällä helpolla. Sessija tarkoittaa tenttien kokonaisuutta, joka pidetään joka lukukauden lopuksi. Se jakautuu kahteen osaan. Viimeistä opiskeluviikkoa (joka osuu joka helkutin vuosi joulun päälle) kutsutaan zatchetnaya nedelyaksi. Sen viikon aikana, joka päivä, kirjoitetaan kokeita, niin sanottuja zachetteja. Toinen puolisko alkaa uudenvuoden lomien jälkeen ja kestää koko tammikuun. Silloin vuorossa ovat ekzamenit eli isommat kokeet.  
 
Shpargalka / shpora - lunttilappu
Nyt siihen mielenkiintoisempaan. Suomessa elää vahvana sellainen stereotypia, että Venäjällä yliopistossa huijataan ja luntataan paljon. Ja se pitää paikkansa. Joskinkaan en usko, että sillä on mitään tekemistä Venäjän kanssa sinänsä - Suomi on vain sellanen lintukoto, jossa huijaamisessa ei nähdä olevan mitään mieltä. Mikä on kaunista. Mutta kyllä valmistavan tiedekunnan kiinalaiset, lattarit, afrikkalaiset ja arabit huijasivat kaikki aivan yhtä tottuneesti kuin venäläisetkin, ja jopa enemmän.

Mutta siihen tärkeimpään eli KEINOIHIN. Silloin kun joskus yläasteella itse teimme jotain niin sanottuja lunttilappuja (jotka olivat täysin hyödyttömiä, sillä ne olivat maksimissaan etusormen kokoisia ja auta armias, ne mitä siihen mahduit kirjoittamaan, olivat ne asiat jotka tasan tarkkaan osasit ulkoa, muuta et ehkä), emme arvanneetkaan kuinka ammattimaista huijaamisesta voi tehdä! Lisään tähän väliin tarkennuksena, että itse en lunttaa. Siihen vaaditaan paljon pokkaa ja taskuvarkaan tyyneys.

Kirjakaupoista voi ostaa joka oppiaineeseen 40 ruplalla eli tänään 50 sentillä tuollaisia lunttilappukirjoja (kuva alhaalla), missä jokainen kysymys on numeroitu ja sisältää vastaukset molemmin puolin koko koealueeseen. Sitten otat koko nipun mukaan. Toisaalta noiden vastausten taso ei ole järin korkea (niinkuin ei tämän maan yliopistojenkaan noin niinkuin huippuja lukuunottamatta). Siksi meillä monet tekevät omansa itse. Ja mielestäni se, että osaa tulostaa itse wordistä noin puolen kämmenen kokoisia lunttilappuja, niin, että molemmilla puolilla on vastaus printattuna vastaus samaan kysymyseen, vaaditaan kyllä sellaista teknillistä kyvykkyyttä ja graafista hahmotustasoa, että....

niin no. Onhan sitä sitten ne puhelimetkin.


Naushnik / mikronaushnik - mikrokuuloke
Sitten siirrytään kansakoulunaikaisista huijausmenetelmistä nykypäivään. Eli mikronaushinkkeja voi vuokrata halpaan hintaan. Kyseessä halkaisijaltaan noin 2,5 mm kokoinen kuuloja, joka laitetaan korvan sisälle sellaisella magneettitikulla. Hihan sisäsyrjään kiinnitetään pieni mikrofoni. Ja nämä kaikki ovat bluetoothilla yhteydessä taskussa olevaan puhelimeen ja koko helahoito taas luokan ulkopuolella oppikirjojen kanssa istuvaan kaveriin, joka lukee sanelee sinulle vastaukset. Kun ensimmäisen kerran kuulin tästä, en ollut uskoa korviani. Mutta sen jälkeen olen ainakin kerran ollut pohtimassa, mihinköhäs terveysasemalle sitä veisi kaverin kiskomaan mikrokuuloketta pois, kun metallitikku meni rikki.

Zachetnaya knizhka - suorituskirja
Tämä yksityiskorta ärsyttää minua suuresti. Ja kuvaa mielestäni metaforisesti koko tämän maan tilaa. Eli kyseessä on sellainen pieni vihkonen, johon opiskija kirjoittaa kaikki suoritetut kokeensa ja pyytää vielä opettajalta allekirjoituksen. Ennen kun opiskelijakorttisi voimassaoloaikaa pidennetään, sinun on täytynyt saada kaikki allekirjoitukset ja leima. Miksi? Koska tsaarinaikana kun tämä järjestely on keksitty, tällä oli varmasti suurikin merkitys, koska ei ollut mitään sähköistä, eikä ilman sitä vihkosta kukaan tiennyt, mitä olit opiskellut, mitä arvosanoja saanut jne... Alleviivaan siis, että tätä suorituskirjatraditio on säilynyt täysin muuttumattomana jo aikojen alusta saakka. Mitä käytännöllistä funktiota se ajaa tänä päivänä? Ei mitään. Lisääkö se opettajien ja opiskelijoiden työtaakkaa? Lisää. Miksi se sitten on säilytetty? Koska kenelläkään ei käy mielessäkään, että voisi olla opiskelua ilman zachetnaya knizhkaa, kun isomummollakin oli sellainen.

Studencheskij bilet - opiskelijakortti
Tämä menee samaan kategoriaan suorituskirjan kanssa opiskeluperinteistä, jotka ovat säilyneet muuttumattomina. Eli opiskelijakorttini on tuollainen pahvinen läpyskä, johon on niitattu valokuvani ja sitten käsin kirjoitettu kaikki tietoni. Muuten hoitaa kyllä asiansa vallan mainiosti, varsinkin täällä Venäjällä, mutta Suomessa ja ulkomailla tuota katsotaan lähinnä huvittuneesti.


torstai 25. joulukuuta 2014

Opiskelijajoulu ja solakka kukkaro



Tässä vaiheessa kaikilta tulee varmaan kaikki joulujutut jo korvista ja varpaanväleistä. Siksipä ajattelin jättää itse sen niminimiin, todetakseni vain, että toistaiseksi kaikki kulkee rattaillaan. Suunnitellusti. Olen viettänyt tässä koeviikkoa - kolme takana päin ja yksi vielä ylihuomenna. Että meri krismas evribadi! Mutta ei se mitään - lusin jo viimevuonna joulun ilman joulua täällä. Tämä vuosi onkin ollut jo helpompi.

Moni varmaan luki juttuja tosta ruplan vapaapudoksesta. Tosiaan. Olisi varmaan pitänyt napata popparit kouraan ja tuijottaa valuuttakursseja! Ja sitten olikin muutama päivä tosi halpaa. Joku varmaan lukikin, että apple sulki verkkokauppansa pariksi päiväki ja ikean keittiöt myytiin loppuun. Itse en juurikaan tehnyt mitään erikoista. Kun en ole minkään tarpeessa. Ja maksaahan se shoppailu silloinkin kun on poikkeuksellisen halpaa. Yksi kaverini osti pikkahinnalla leikatun minkkiturkin ja toinen iphone kutosen.

Kuvatakseni muutosta voin kertoa että edellisen opiskelijabunkkerini vuokra maksoi minulle vuosi sitten euroissa yli 500e/kk. Ruplan vapaapudotuspäivänä se olisi ollut vain 255e/kk. Nyt tietysti rupla on taas noussut (tämän päivän kurssilla oltaisiin jossain noin 350e/kk). Mutta ymmärsitte, miten radikaalisti länkkärikukkaroni on pysynyt (edelleenkin solakkana), mutta hieman lihakkaampana kuin ennen.

Elämme jännittäviä aikoja.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Pietarilaakson marraskuu


Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei ole ensinkään hullumpaa aikaa. Se on turvaamisen ja huolehtimisen aikaa, se on aikaa jolloin itse kukin kerää talven varalta niin suuria varastoja kuin suinkin. Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeätä ja arvokasta ja ikiomaa. 

- Tove Jansson, Muumilaakson Marraskuu








Niinpä. Pohjolan Venetsia oli ehkä Pietari Suuren Muumimaailma, mutta minä en valitettavasti ehdi vetäytymään koloon tavaroineni odottelemaan talven tuloa. Toisaalta Pietari tuntuu enemmän Pietarilta kun on kylmää ja harmaata. Rakastan olla täällä kesällä, mutta se ei vain ole sama kaupunki. Täällä kuuluukin olla kylmää ja koleaa.

Sanovat Pietariin liittyvän paljon mystiikkaa. Legendoja löytyy joka patsaaseen. Erityisen usein olen kuullut tarinan, joka liittyy sfinkseihin. Legendan mukaan johonkin tiettyyn kellonaikaan yöllä.....ne herää henkiin? Okei olisi pitänyt kerrata tämä tarina. En perusta kummitusjutuista, mutta aina kun bussi ajaa Palatsisillan yli, mietin niitä, jotka menettivät henkensä kaupungin rakennustöissä. Pietari rakennettiin luiden päälle.

Viimeaikoina tämä kalseus tuo mieleeni kaikki pietarilaiset rikoslegendat, jotka tiedän. Se varmasti johtuu näistä rikosoikeuksista ja kriminologioista, joita on tullut luettua ja opiskeltua poikkeuksellinen paljon. Ja siellähän kuulee ne hurjimmat jutut. Ja kaikkihan tietää, että murhat tapahtumat kylmällä ja kalsealla säällä. Olen katsonut muutaman tuotantokauden kuuluisaa televisiosarjaa Bandistkij Peterburg (Rikollinen Pietari). (Sielläkin sää on aina harmaa ja kylmä) Sarja kertoo toimittajasta, joka sekaantuu synkällä 90-luvulla mukaan eri rikollismafioiden välienselvittelyihin. Sarjan on kirjoittanut Andrej Konstantinov, joka otti itsestään mallia päähenkilöön. Myös tapahtuvat perustuvat löyhästi tositapahtumiin. (Tosin mukaan on lisätty rutkasti äksöniä). Kuitenkin, kiistatta olivat hyvin levottomia aikoja silloin Neuvostiliiton hajoamisen jälkeen. Konstantinov muuten vetää minulle tutkivan journalismin kurssia yliopistossa. Luennoitsijoita on muitakin, mutta istun joka tapauksessa siellä eturivissä silmät lautasina, niin että melkein kuola valuu pulpetille kun saa suuta kiinni niiltä jutuilta.

.......... Mites tässä nyt taas eksyttiin päivän teemasta? Tulin vain kertomaan teille, että lähdin tästä Italiaan! :) Neljä päivää, ensin Rooma, sitten Milano. Ciao!!
Acta est fabula, nunc plaudite!	
<