tiistai 30. syyskuuta 2014

Voitontahdon näät silmistä. Tää on niille jotka kulkee jalat maassa, pää pilvissä


Aivan aluksi pyydän anteeksi tuota Cheek-siteerausta. Toisaalta viime aikoina olen todellakin vienyt itseäni niille kuuluisille "äärirajoille". Anyhow, oltiin siitä ukkelista mitä mieltä tahansa - minulla ainakin on nyt tänään ollut syytä HYMYYN!

Eli ottelussa "Maria - Pietarin valtiollinen yliopisto" on tänään otettu meille suomalaisille tyypillinen TORJUNTAVOITTO. Kokeesta päästy läpi ja matka voi jatkua.


Olen nyt virallisesti selvinnyt toiselle yliopiston vuosikurssille!

Tähän taisteluun jäi muutama ystäväni. Muun muassa thaimaalainen ystäväni Erk. Olen nyt virallisesti ainoa ulkomaalainen meidän vuosikurssilla. Ja saan siis nykyään aivan oikeita venäjänkielen yksityistunteja yliopiston laskuun... (Ennen ne olivat yksityistunteja vain siksi, että Erk saapui suhteellisen harvoin paikalle). Mutta matkalle jäi muitakin. Toivon heille kaikkea parasta, ja kyllä ne asiat aina lutviutuvat, jos eivät yhdellä tavoin - niin sitten toisella.

Nyt suurin toiveeni - arki.

Olen tullut siihen tulokseen, että arki on parasta. Sellaista aktiivista puurtamista päivästä toiseen, rutiinia, ennakoitavuutta, ja jotain pikkupiristeitä siihen aina silloin tällöin.

Mitään suuria rentoutumislomia aurinkorannoille drinksuineen en kaipaa. Perusarkikin on tämän järkeen luksusta.

En malta odottaa... Kuvitelkaa - ARKEA!


//// I passed my exam today. That means that my "operation Russia" still continues! I couldn't be happier.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Game over?


Hei! 

Ajattelin tulla kertmaan kuulumisia sen kokeen osalta (kts edellinen postaus). 

Tuli alisuoritettua. Aika loppui hyvin kriittisesti kesken, argumentointi jäi vajaavaiseksi ja osittain epäloogiseksi eli summa summarum, ei se kovin hyvin mennyt.

Kokeen jälkeiset päivät menivät sellaisessa paniikkiahdistuksessa - miten tässä nyt näin kävi, olisinko voinut tehdä jotain toisin, joudunko nyt pakkaamaan kimpsuni ja kampsuni ja samalla heräilin keskellä yötä vastauksieni kummitteluun, vaikka toisaalta mietin niitä muutoinkin koko ajan. Pahinta on, että enää muistin vain ajatukset, joita yritin silloin argumentoinnissani tavoittaa, mutten konkreettisia kirjoittamiani muotoiluja tai lauseita. Suoritusten arviointi jälkeenpäin on vaikeaa. Muistan vain pahan maun kokeessa ja sen jälkeen, ja toisaalta toivon, joka liittyy siihen mitä luulin kirjoittaneeni eikä se mitä kirjoitin.

Tulokset tulevat siis tiistaina. 

Päätin paeta odotusta Moskovaan. Säilyttääkseni mielenterveyteni ja antaakseni aivoille muita virikkeitä. Nyt vastausteni kummittelu on loppunut (enemmän tai vähemmän) ja, sanotaanko, pystyn sijaitsemaan kehossani tuntematta jatkuvaa "varaudun pahimpaan"-tyyppistä etukäteissurua. 



Ja jos joku huomasi, että olen ehtinyt vastata vain osaan kommenteistanne, se ei tarkoita että pitäisin muista jotenkin vähempiarvoisina - päinvastoin, olen niistä kaikista TODELLA liikuttunut! vastaan niihin kaikkiin ensitöikseni kun ehdin!

lauantai 13. syyskuuta 2014

Being a lawyer have better be awesome

 

Olen tainnut jo aikaisemmin mainita, että täällä Venäjällä opiskelu ei ole mikään huviretki. En tietenkään voi puhua kaikista yliopistoista Venäjällä, vaan ainoastaan omastani SPBGU:sta. (Koska yleisesti ottaen, lentääkseen ulos muista yliopistoista, joissa kokeet ovat pääosin suullisia, pitää olla tosi superurpo)

Meillä siihen on kaksi tapaa

1) Et läpäise koeviikoilla kolmea koetta. (Ekzamenia tai zachetia) 
Itselläni oli syyslukukaudella 4 ekzamenia (eli isompaa koetta) ja 7 zachetia (eli pienempiä)
Kevätlukukaudella 4 ekzamenia (aineita, joiden opiskelua kesti kaksi lukukautta) ja 5 zachetia.
Eli käytännössä kun itse tiedät, että nyt tuli kolmas huti, kävelet kansliaan ja pyydät saada dokumenttisi. Ei mitään keskusteluja - osta junalippu kotiin.

2) Et pääse uusinnasta ja sitä seuraavasta "komissiosta" läpi
Ei-läpäistyä koetta seuraa kaksi viimeistä yritystä. Sama koe, vain uudet, eri tehtävät, sama koeprosessi. Viimeista kertaa kutsutaan "komissioksi" eli ainoa erotus tulee siinä, että kokeesi tarkistaa yhden opettajan sijasta 3-4. Näin suojataan opiskelijaa epäreilulta arvioinnilta.
Eli jos viimeinen yritys, komissio, ei mene läpi, kävelet kansliaan, haet dokumentit ja ostat junalipun kotiin.


Ja miksi siis kerron tätä?

Mulla häämöttää edessä juurikin tuo komissio. En tiedä vielä milloin, luultavasti noin viikon päästä. Ja voi kun olisinkin siellä siksi, etten olisi valmistautunut, etten lukenut.

Eikä kohta 1) proseduurikaan ollut kaukana viime koeviikolla. Ja koin sen rankempana kuin tämän jälkimmäisen. Alan vain olla aika rikki tästä jatkuvasta uhasta puolen vuoden välein tulla potkaistuksi pellolle.

Toisaalta, noin kolmasosalle kanssani aloittaneista opiskelijoista joko skenaariosta 1 tai 2 on jo tullut todellisuutta. Ja minä olen vielä täällä. Että ei tässä nyt vielä aleta hautaa kaivamaan.

Toivottakaa onnea!

Studying in Russia (atleast in my University SPBGU) is certainly no picnic. Every half a year students get kicked out for not passing three exams or failing to pass them in a "commission" (the same thing basically, only more professors are involved to insecure the rights of the students). Now I have this "commission" ahead of me, and I really don't feel like buying a train ticket home just yet. At the same time, so many of my colleges have gotten kicked out, and I'm still here (and I'm not even a native speaker) so maybe I shouldn't dig up my grave just yet. Wish me luck!

perjantai 12. syyskuuta 2014

Kotoluukku

Muuttoajatuksia

- Siis mitä tää tavara on?
- Omistinko mä tällasenkin?
- Hei täähän on kiva!
- Voiks tän heittää pois? Jos tätä ei voi laittaa roskiin MITÄ mä teen tälle?
- Tää ei oo mun.
- Miks ton kaapin sisältö ei enää mahdu ton kaapin kokoiseen kassiin??
- Tuplaantuuko tää tavara itsestään sitä mukaan kun pakkaan sitä?
- Suorintako tässä jotain arkeologisia kaivauksia?
- Jos tää kaikki kama palais, mitä näistä jäisin kaipaamaan?
- Mitä toi kassi sisälsikään?
- Mä en osta enää koskaan mitään tänään
On monia jotka muuttavat usein. En yleisesti ottaen koe lukeutuvani sellaisiin ihmisiin. Kuitenkin itselleni tämä oli neljäs kahden vuoden sisään. Ja se saa nyt todellakin riittää.

Toisaalta täällä Pietarissa tuntuu, että on pakko elää päivä kerrallaan, maksimissaan viikko.... Siksi en enää omista kalenteria, vaikka täydensin sellaisia orjallisesti vuosia. Olen huomannut, että itselleni sopii paremmin tämä elämässä "kelluminen", vaikka toisaalta aina silloin tällöin turhaudun venäläiseen perisyntiin - tehottomuuteen. Eli yritän nyt olla muuttamatta yhtään mihinkään ainakaan vuoteen.

Eli asun nyt uudessa asunnossa, jossa vuokraan huonetta. Kämppikseni on asunut tässä jo muutaman vuoden ja olin itsekin käynyt täällä muutamaan kertaan kylässä. Minulla on huone, jossa on kukalliset tapetit, kristallikruunu ja piano. Kaksi isoa ikkunaa ja turkoosit ikkunalaudat. Pidän tästä valtavasti.

Olen vihdoin alkanut saamaan tavaroita paikoilleen. (Kuten huomaatte, esimerkiksi tuo siivilä tuolla pianon päällä jää aivan ehdottomasti juuri tuohon eikä esim keittiöön, koska sehän olis aivan liian mainstream).... Тämän syksyn horror-viikot mukanaan muutto-operaatio ja siitä sivussa olleet 15 muita rautaa tulessa tekivät sen, etten edes ajatellut tavaroiden purkamista. Pikkuhiljaa alkaa elämä tasaantua.


Hello sweethearts! As you probably noticed, I changed my blog's name. Well, it's autumn and it is always the time for changes. And it's not only in the blog, but in life. I just moved into a new apartment, and, although moving does a lot of good (for getting rid of all the unneeded stuff), I think I've pretty much had it for now. This was the fourth time in just two years! Although in Russia it always feels like it's impossible to make any plans further that a week, I'm pretty sure, I'm not going to move anywhere in atleast a year.

torstai 11. syyskuuta 2014

Uudet tuulet FINNOCHKA


En tiedä, miksi toi mun kesäpostaukseni (edellinen) leikkii tuossa olevansa MAALISKUULTA? Anyhow, muistakaa tsekata sekin ;)! Ja sitten ASIAAN.

Joku saattaa huomata, että päätin vaihtaa blogin nimen. Oikeastaan halusin perustaa uuden blogin. Aloittaa alusta. Ja itseasiassa jopa perustinkin sen. Tuskailin ulkoasun kanssa, enkä tiennyt mitä halusin. Tuskailin lisää ja yritin kokeilla jotain uutta. Sitten palasin tänne ja tajusin, että kaikkien näiden vuosien jälkeen tämä nykyinen on edelleenkin mielestäni täydellinen.

Ja niin päätin jatkaa.

Mutta jotain halusin muuttaa, ja olkoon se tässä tapauksessa nimi.

Eli  "Finnochka" on sanan suomalainen diminutiivi eli hellyttelymuoto (älkää lingvistikot purko mun päätä irti jos tässä on jotain ei kohdallaan ! heh) eli ehkä käännös voisi olla pikkusuomalainen.

Halusin jatkaa ja blogilleni enemmän venäjänkielisen nimen. Tässä hankalassa maailmantilanteessa tuntuu, että vaikeitakin asioita on liian helppo raamittaa ja kärjistää. Ahdistavaa kun kannistutaan yksipuolisuuteen ja joukkohysteriaan vain siitä syystä, että niin saadaan aikaan suurin mahdollinen läjä klikkauksia....

Katsotaan miten tämä tästä.

Mukavaa olla jälleen kanssanne!

Oli taas ikävä.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Haloo, kuuleeko Helsinki?

Hei taas pitkästä pitkästä aikaa. Mietin pitkään, mitä tehdä tälle blogille tai sen kanssa. Vaikka annoinkin sen jo aika perusteellisesti kuolla, en vieläkään ole valmis päästämään irti. 

Tämä kevät (taisiis vuoden kevätpuolisko) on ollut hullu. Vähintäänkin hullun pitkä. 

Kohta olen ollut Pietarissa kaksi vuotta. Aikaa kuluu ja suhde varsinkin Suomeen muuttuu. Aluksi halusin raportoida paljon ja kaiken tapahtuvan teille sinne kotimaahan, ideoita oli, aikaa tai päättäväisyyttä niiden toteuttamiseen ei. Nyt minusta tuntuu, että olen ollut täällä liian kauan jaksaakseni raportoida kaikkia venäjän erikoisuuksia tai Pietarin nähtävyyksiä. Nyt, varsinkin kun ajat olivat suhteellisen rankkoja, halusin käpertyä tänne Pietarin kanaalien väliin ja yksinkertaisesti olla jakamatta kenellekään mitään.

Ajattelin, että jos jatketaan tästä vaan etiäppäin :) halusin aloittaa tämän bloggaamisen uudestaan VIDEOLLA (se on jopa kuvattu) mutta se on jumissa tässä ipadillä, eikä mulla ole hajuakaan, miten saisin sen tänne blogiin :( 

Läppäri on nyt vähän out, joten tylsästi aloitetaan instajutuilla. Ajattelin, että parempi vaan saada postausta kehiin ja kikkailla näiden laitteiden kanssa myöhemmin :D 

 
Surffikiharat on tän kevään juttu numero yks! Löysin täältä vihdoin normaalia lämpösuojaa ja kiharatkin säilyvät. Vaikeaa ymmärtää, miten peruselintarvikkeita, kuten kuivashampoota ja lämpösuojaa, täytyy erikseen metsästää??

Nevsky prospektilla käveleminen kesäisin on sietämätöntä. Kaikki paikat täynnä venäläisiä turisteja, jotka matelevat niiiiiin hitaasti! Normaali, hyvä, pietarilainen etenemistempo on menneen talven lumia. 

Kenelläkään ei ole niin mageita puhelimenkuoria kun mulla! Kun ostin nää, ensimmäiseen viikkoon en voinut olla hihittämättä aina kun otin puhelimen käteen. Vitsailimme yliopistolla, miten hyvin tämä sopii tulevaisuuden tärkeisiin työpuheluihin: "....ei, kiitos TEILLE herra presidentti!"

Olen nyt ryhtynyt nyt vihdoin aidoksi pietarilaiseksi, kun olen jäänyt siltojen takia jumiin väärälle saarelle. Unohdin ihan täysin, että ne nostetaan puoli kahdelta yöllä, joten en pitänyt minkäänlaista kiirettä tallustellessani ja niinpä aivan nenäni edestä silta suljettiin. Tilanne oli yllättävyydessään todella epätodellinen. Siinä seisoin sitten Vasilinsaaren rannalla ja ajattelin, että jumalauta. Vieressäni turistit hurrasivat ja valokuvasivat innoissaan nostoa. Itse olin hieman epätoivoinen, mutta huvittunut tilanteen ironiasta. Toisen ilo, toisen epätoivo. Onneksi ystäväni noukki minut luokseen yöksi ja söimme yöllä hyvää kotitekoista borssia. 


Hyllyni kotona. Asun nykyään taas yksin, joten tilaakin on enemmän. Muutan syyskuussa pois yksiöbunkkeristani kimppakämppään Vladimirskayalle. :) olen innoissani, en ole yksinasuja. 

Tässä tiivistettynä viimeinen opiskelukuukauteni. Opiskelut ei todellakaan mennyt ihan niin kuin piti. Yhden yön vietin paniikissa seuraavan päivän tuloksia, että onko tässä nyt ostettava lähtölippu kotiin... Näin ei käynyt, kiitos luojan. Syyskuussa uusinnat ja sitten aletaan painaa seuraaviin koeviikkoihin. Huhhuh. 

Ollaan alettu kavereiden kanssa pelaamaan korttia, ja tarkemmin, venäläistä korttipeliä "durakaa".(durak=ääliö) Ihan mahtava idea ja hauska seurapeli. Eikä olla rajattu pelaamista vain baariin vaan myös ruokailuun ja joka hetkeen, kun löytyy vain pöytä. Peli on käsittääkseni täysin venäläinen, en ole ainakaan koskaan kuullut tästä Suomessa. Luonnollisesti kaikilta muilta paitsi multa, löytyy tämän pelin säännöt selkäytimestä. Musta on sööttiä, miten mulle korttipelit (muut kuin uhkapelit) ovat hyvin usein semmoista mökkitekemistä tai lasten pelejä (esim. muistan kun siskon kanssa keksittiin omia), mutta heti kun joku veti ensimmäisen kerrab korttipakan esille baarissa, kaikki olivat innoissaan mukana. 

Purkkarit on awesome. Tulen niin kuluttamaan tämän kesän parin loppuun hetkessä.

Annu Kapulaisen näyttely "Reflection" Pietarissa! Öljyvärimaalauksia ja installaatio. Annu on sukulaiseni ja vein paljon kavereitani näyttelyn avajaisiin. Kaikki olivat aivan innoissaan :-----) hassua, musta tuntuu, että jos yrittäisin Suomessa saada kavereitani taidenäyttelyyn, suurimmalla osalla olisi "menoa" ja lopuksi paikalla päätyisi muutama. Yliopiskovareini olivat huolissaan, kun paperiset kutsuni loppuivat, että eivätkö se sitten voikaan kutsua vielä lisää kavereitaan paikalle... Nyt he suunnittelevat matkaa Helsinkiin marraskuussa kun sama näyttely tulee Helsinkiin. 

Toissapäivänä pidettii äidin kanssa piknik Marsin kentällä. Paloin vaikka aurinko ei paistanut. Tyypillistä. Mutta apilat tuoksuivat, eikä paikalla vaaputtanut ainoatakaan valkoposkihanhea tai verenhimoista lokkia. Ainoa häiriö olivat pojat, jotka vieressänme pistivät pystyyn jonkin sortin "katusoittoesityksen", jotka muistutti enemmänkin venäläistä karaokea. Onneksi lauloivat ihan hyvin venäläisiä humppaklassikoita, ja tällaisissa tapahtumissa on oma huvittava viehätyksensä. 


Nyt saatiin vihdoin hellettä ja mullakin on vihdoin edes vähän ylimääräistä aikaa. Kuinka olebkaan teitä kaivannut. Toivon, että saan teille tänne sen videon pyöritykseen... Mitäs teille kuuluu? :)

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Saatana saapui

Mikä siinä on, kun ei onnistu lähteä mihinkään suunnitellusti?
Torstai-iltana syttyi lamppu jo kauan suunnitellusta Moskovan matkasta. Selailin hetken internettiä. Juna lähtee neljän tunnin päästä, nyt mentiin!

Ja niin sitä köröteltiin junalla Moskovaan. Menosuuntaan luotijunalla neljä tuntia ja takaisin yöjunalla kahdeksan tuntia. Ja oli se kyllä siistiä. Moskova siis! Okei myönnän, että on todennäköistä, että suurin osa menee sen piikkiin, että paikka on uusi. Pietarin tunnen jo niin läpikotaisin. Ja arki on aina niin tylsää.

Moskovassa on joka kulman takana jotain uutta.

 Taustalla muuten se kirkko, jossa Pussy Riot silloin esiintyi (Kristus Vapahtajan Katedraali). Ihan vaan jos jotain kiinnosti.

Jos pitäisi kuvata Moskovaa yhdellä sanalla, vastaisin varmaan "kreisi". 16 miljoonaa ihmistä, niin sanotusta perustamisvuodesta 1147 eteenpäin jokainen on rakentanut sinne vähän mitä huvittaa - ei ole lainkaan liioiteltua sanoa, että 25-kerroksen bisnes centerin vieressä saattaa olla kaksikerroksinen talo, sitten palatsi ja sitten taas joku huonossa kuosissa oleva röttelö(joskin niistä taitaa suurin osa olla jo niitä bisneskeskuksia) ja sitten monikupolinen orodoksinen pikkukirkko ja sitä rataa.

Kaupungin mittasuhteet ovat hämmentävät. Vaikka onhan esimerkiksi Istanbulkin valtava, missään ei silti tunne itseään niin pieneksi kuin Moskovassa.

Suurin osa mun luokkakavereista ei tykkää Moskovasta. Moskovan ja Pietarin välillä on jotain sellaista klassista skabailua: Pietari on Venäjän kulttuuripääkaupunki, Moskova bisnes.

 (ei kannata toivoa, että näistä mun kuvista saisi yhteiskuvaa siitä, miltä siellä näyttää :D koska se ei a) ole mahdollista b) mulla on tapana kuvata vaan asioita, joista itse tykkään heh)

Ehkä se oli viikonloppu, upea kevätsää, hyvä ruoka tai jokin muu, mutta pidin Moskovasta todella. Toisaalta tiedän, että suurkaupungin arki on raskasta ja talvi kääntää kolkon selkänsä.
Mulla on toisaalta sellainen kutina, että tulen päätymään tännekin jossain vaiheessa asumaan. Ainakin nyt suhtaudun sellaiseen mahdollisuuteen innolla.

Monet mun kaverit ei suostuis muuttamaan Moskovaan "vaikka maksettais"... Myös yksi poika Moskovassa oli ihan suoraan: "No jos sä opiskelet Pietarissa, ni mitä sä sit tääl teet!? Moskovahan on ihan perseestä!"



 Yhyy apua, mulla on viikonlopulta ihan liikaa kuvia. Ja hyvin vähän sanotavaa. Toimi kyllä semmosena alkaaliparistona tämä matka. (vaikka olikin vain kolme päivää, se tuntui reippaalta viikolta!)

 El ostokset. Olin ylpeä kun kartoitin omaisuuttani vain yhden uuden kevytuntuvatakin verran.... Miksei Pietarissakin voi olla Uniqlota? :(

 Hipsterimeininkimahdollisuudet Moskovassa tuntuivat rajattomilta... Silmät väsyivät loppujen lopuksi kaikkeen siistiin, enkä saanut otettua edes kuvia kaikken siisteimmistä. Nyt harmittaa. Mutta ei se haittaa, täytyy palata.

Ihanaa päästä kerrankin sellaisella matkalle, jossa KAIKKI meni aivan nappiin!
(ei tällaista käy ikinä eihän?)

Villiä kyllä. Nyt Pietari tuntuu ihan kylältä. Mielenkiintoista, millaisenkahan klaustrofobian saisin Suomessa? :----)
(myös pelottaa, tarkoittaako tämä sitä, että joudun tästä eteenpäin muuttamaan aina vain suurempaan kaupunkiin, ettei tulisi tylsää?)

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Mai Laif In Rasha


Juhlaviikonloppu! Ensin "Vosmoe marta" eli 8. maaliskuuta eli Naistenpäivä! Suomessa sitä ei niinkään juhlita, mutta venäjällä kyllä ! Meidän luokan pojat oli ostaneet kaikille tytöille tulppaaneita ja sain niitä muiltakin kavereilta. Ja mulla ilo jatkui vielä seuraavana päivänä synttäreiden muodossa. Täytin 21 :) Kukaan yliopistolla ei uskonut.... Luulivat, että olen 17. :D
Musta on suloista kun Venäjällä ei ole "kliseitä". Puheet ja toivotukset ovat kaikki todella imeliä ja runsaita. Perinteisten facebook "onnee"-onnittelujen lisäksi Vkontakteni oli täynnä tämän tyyppisiä onnitteluja: "Hyvää syntymäpäivää Maria! Toivotan sinulle onnea, menestystä ja kaikkea hyvää, etenkin paljon haleja ja rakkautta tuleville vuosille! Toivottavasti elämässäsi tulee riittämään kaikkia näitä asioita ja jatkossakin ilahdutat meitä aurinkoisella hymylläsi!" Ajattelin ottaa tästä vaarin ja jatkossa onnitella muita juuri tähän tyyliin.

Sniikkasin mut ja Viivin etnografiseen museoon. Tai no okei, maksettiin itsemme sisään "Venäjän Federaation kansalaisina". Pietarissa ja varmaan koko Venäjällä museoissa on eri hinnat venäläisille ja ulkomaalaisille. Tuollakin ulkomaalaishinta oli 350ruplaa (eli 7 euroa) kun venäläiset pääsivät sisään vain 100ruplalla (2 euroa). Tämä juoni onnistui muutamilla helpoilla muistisäännöillä 1) Puhu mahdollisimman vähän 2) Kun puhut, mumise hiukan 3) Vastaa myöntävästi vain hyminällä 4) Viivi, seiso hiljaa ja näyttele venäläistä
rand1

Oma kotibunkkeri kullan kallis.
Tältä näytti puolentoista tunnin odottelun ja hampaiden kiristelyn jälkeen saatu cappuccino Loft Project Etagissa. Jotenkin noihin hipsterpaikkoihin tiivistyy Pietarin huonoin palvelu. (Ja siitäkin palkinnosta on aika kova kilpailu heh heh) Mutta on se kyllä nätti.

Ihana Viivi tuli !!! :)
rand5
Kevätaurinko paistaa sisään luentosalin ikkunasta. Jouduin ottamaan tämän kuvan todisteeksi kaverilleni, että todellakin olin sinä aamuna paikalla. Ajoissa. Historian luennot ei meillä ole kauhean suosittuja. Viime lauantain luennolla oli (kuulemma) yhdeksän ihmistä aamun ensimmäisellä puoliskolla. Sadasta. Iltapäivään mennessä tuosta yhdeksästä paikalle sattuneesta kaikkosi vielä muutama.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

kevättä rinnassa



Heippatirallaa!

Tässä keväällä aika juoksee aina niin nopeasti. Vasta viikko sitten oli naisten päivä, mun synttärit ja ihana Viivi oli mulla kylässä ! :)

Inhoan tätä aikaa keväästä. Joka vuosi sama juttu.

Tiedän ihan tismalleen, että NYT on se aika, kun pitäisi opiskella täyttä höyryä. Koska toukokuussa on jo lämmintä ja vappua, ja voitonpäivää ja aurinkoa. Eikä todellakaan huvita silloin istua kirjastolla. Ja sitä paitsi silloin luku-urakan aloittamisessa ollaan pahasti jälkijunassa.

Mitäs tänne Venäjälle muutoin. Tekisi mieli lausua pari sanaa näistä ajankohtaisista tapahtumista Ukrainassa ja Krimillä. Mutta en tiedä, mitä sanoa kirjoittamatta tähän luentoa. Mutta ehkä jätän sen nyt tekemättä ja kannustan lähinnä siihen, että älkää Suomessakaan uskoko niitä uutisia niin sinisilmäisesti. Totuudella ei ole paljoakaan arvoa, jos siitä jätetään tahallisesti puolet kirjoittamatta. Tai ainakin niistä vesitetään pois "erään osapuolen" toisinaan "ihan" "perustellut" "argumentit"

Ajattelin, että vastoin kaikkia lupauksiani, tässä joku päivä kasaan tuolta kännykästä ajankohtaisempaa materiaalia teille :) Ja noukin tuon kamerani tuolta hyllyltä matkaan taas, että saatais tää postailu ennalleen.

Loppukevennyksenä yksi mahti biisi Ukrainasta TÄSSÄ !

torstai 20. helmikuuta 2014

If you are who you say you are then show me your face




pants. zara / coat. sisley / shoes. zara / bag. (gotten as a gift) / scarf. muji
 
 Tykkään kun tänä keväänä vaalea pinkki on vihdoin muodissa. En oikein syty noille muille pastelliväreille. Monesti olen etsiskellyt juuuuuri tätä väriä, mutta löytänyt vain minttuja ja jotain omituisia neonpastellinkeltaisia. Täytyy hamstrata tätä!

I love the fact that this spring the light pink if finally in fashion. So many times I have been looking for it but found only some mint green or some kinds of neon-pastel-yellows (sorry, those arent really my thing) but finally I can find it almost everywhere! I have to start hoarding it, while this lasts! 
Acta est fabula, nunc plaudite!	
<